(Poistunut julkaisusta)

Myyjä / Liikennemyymälätyöntekijä Etelä-Pohjanmaan Järviseudulle ja lähialueelle
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

Alkuperäinen julkaisupäivä 25.9.2020

Haemme Eepeen toimialueen Järviseudulle ja lähialueelle ilta- ja viikonlopputyöntekijöitä marketyksikköihimme sekä ABC-toimipaikkoihimme;

S-marketit: Alajärvi, Alavus, Kuortane, Lehtimäki, Soini, Vimpeli ja Ähtäri.

Sale Töysä ja ABC:t: Alajärvi, Alavus ja Ähtäri.

Etsimme työntekijöitä lähinnä ilta- ja viikonloppu -työvuoroihin yllä mainittuihin toimi-paikkoihimme toistaiseksi voimassa oleviin sekä määräaikaisiin työsuhteisiin. Tarjoamme myös mahdollisia sijaisuuksia.

Toivoisimme, että voisit työskennellä näissä eri toimipaikoissamme tilanteen ja tarpeen mukaan, ja että sinulla on mahdollisuus liikkua kyseisen alueen toimipaikkojen välillä. Jos liikkuminen on hankalaa, voit myös työskennellä vain jossain tietyssä toimipaikassamme, kaikki on sovittavissa.


Meille myyjän / liikennemyymälätyöntekijän työ merkitsee innostumista asiakaskohtaamisista sekä helpon, ripeän ja miellyttävän ostokokemuksen tarjoamista asiakasomistajillemme. Työskentelemme tiimeissä, mutta itsenäisesti, esimerkiksi kassa- tai hyllytystyössä. Lisäksi työtehtäviin kuuluvat houkuttelevat esillepanot ja myymälän kunnossapito. ABC tarjoaa monipuolisen ja vaihtelevan kirjon asiakaspalvelutehtäviä.

Työtehtäväsi voivat halutessasi sijoittua useampaan toimipaikkaan, mikä edellyttää positiivista suhtautumista vaihtelevaan työympäristöön, halua tehdä työtä monessa tiimissä sekä joustavaa mahdollisuutta työskennellä kaikkina kaupan ja ABC:n aukioloaikoina. Odotamme myös, että otat aktiivisesti vastaan mahdollisia lisätyövuoroja alueen toimipaikoista.


Tarjoamme sinulle loistavat henkilöstöedut, perehdytyksen työtehtävääsi, monipuolisia työtehtäviä kaikissa toimipaikoissamme sekä erinomaiset lisätyömahdollisuudet toimialueellamme. Tämä työ tarjoaa sinulle arvokasta työkokemusta palvelualalla, positiivisia asiakaskohtaamisia sekä iloisia ja mieleenpainuvia hetkiä työyhteisössä. Loistavista henkilöstöeduista vielä… Eepeen / S-ryhmän erinomaiset henkilökuntaedut ovat käytössä koko kotitaloudellasi, tietyin edellytyksin. Katso eduista täältä: https://s-ryhma.fi/tyopaikat/miksi-s-ryhmaan

Lisätietoja:                                                                Haku: www.eepee.fi – Työpaikat

Ryhmäpäällikkö Mikael Luotola                         Valitse toimipaikkavalikostamme ne alueen

puh. 010 76 46316                                                 toimipaikat, missä olisit kiinnostunut työskentelemään.

sp. mikael.luotola@sok.fi

Kuulisimme sinusta mielellään pian, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn pikimmiten ja saatamme tehdä valintoja jo hakuaikana. Hakuaika päättyy viimeistään 31.10.2020.