Myyjä, Alepa, Helsinki
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.7.2019
Alepa on pääkaupunkiseudulla palveleva lähikauppa, jonka löytää useimmiten ihan siitä naapurista. Nykyään Alepoita on jo yli 100, joten pitkää matkaa ostoksille ei ole juuri kellään. Aukioloajat ovat reilut, valikoimat mainiot ja ostosten tekeminen käy sujuvasti.

Tarjoamme sinulle nyt mahdollisuutta päästä tekemään myyjän töitä Alepan myymälöissä Helsingissä!

Alepassa työtehtävät ovat monipuolisia ja niihin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi mm. hyllyttäminen, myyntikunnostus, paistopiste- ja kassatyö. Pääsääntöisesti työ on satunnaista, mutta myymälöiden tarpeitten mukaan vuoroja voi olla useitakin viikossa.

Työvuorot sijoittuvat myymälöiden aukioloajoille aikaisista aamuista myöhäisempiin iltoihin sekä jopa satunnaisiin yövuoroihin. Toivomme siis, että aikataulusi ovat joustavat ja tarpeen vaatiessa voisit ainakin joskus lähteä töihin lyhyelläkin varoitusajalla.

Myymälät, joihin sinulla on kauttamme mahdollisuus päästä, sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella Helsingissä.

Työsopimus tehdään StaffPointin kanssa ja töistä maksetaan Kaupan alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa mukavine lisineen.

Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.


Edellytämme sinulta

positiivista ja asiakaslähtöistä asennetta työhön sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn
yhteistyökykyä ja luotettavuutta
mahdollisuutta vuorotyöhön kaupan aukioloaikoina viikon kaikkina päivinä
halua työskennellä eri myymälöissä Helsingin alueella
hygieniapassia
vähintään 18-vuoden ikää


Tarjoamme sinulle

paljon työmahdollisuuksia eri aikoihin hyvien kulkuyhteyksien varrella
mahdollisuuden päästä kehittymään kaupan alan työtehtävissä
StaffSPECIAL henkilöstöedut


Arvostamme

aiempaa kaupan alan työkokemusta
mahdollisuutta tehdä töitä joustavasti eri aikoihin


Kiinnostuitko?

Rekisteröidy hakijaksi www.staffpoint.fi ja täytä hakemus huolellisesti sekä liitä CV hakemukseesi. Meille on erittäin tärkeää tietää, mitä olet tehnyt aikaisemmin, mitä osaat ja mitä haluat tehdä tulevaisuudessa.

Ensimmäinen haastattelukierros tullaan tekemään videohaastatteluna. Lähetämme haastattelukutsun sähköpostitse. Tarkkailethan siis sähköpostiasi!


Lisätietoja

Henriina Nykänen
Rekrytointikonsultti, Kauppa
StaffPoint Oy || Ruoholahdenkatu 14 || 00180 HELSINKI
vaihde 030 0472 000
henriina.nykanen@staffpoint.fi


Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1281486
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Tuntityö
  • Hakuaika päättyy: 28.7.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki