(Poistunut julkaisusta)

Multienergia-asiantuntija
Aidon Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.12.2020

Multienergia-asiantuntija

Muut puhuvat IoT:stä – me olemme tehneet sitä jo yli 15 vuotta. Aidonin ominta osaamista on sähkö- ja muiden energiaverkkojen älykkyyden kasvattaminen. Kehitämme laitteita, järjestelmiä, tietoliikenneratkaisuja, sovelluksia, analytiikkaa ja palveluja, joiden avulla asiakkaamme pystyvät huolehtimaan luotettavasta sähkön- ja energianjakelusta ja tuottamaan tarvittavat lukemat kuukausittaiseen laskutukseen. Toimialamme on siis koko yhteiskunnan arjen kannalta aivan ytimessä ja siihen liittyvää osaamista tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän.

Etsimme nyt Jyväskylään Digitaalisen palvelutuotannon tiimiin Multienergia-asiantuntijaa. Multienergialla tarkoitamme kaukolämmön, veden ja kaasun mittauksia sekä mittauksiin liittyvää tietojen käsittelyä. Tehtävässä osallistut multienergiatarjoomamme hallintaan ja ylläpitoon sekä palvelujemme kehittämiseen. Työskentelet myynnin ja asiakasprojektien tukena. Toimit myös yhteistyössä tuotekehityksen kanssa asiakasratkaisujen suunnittelussa ja tuotteistamisessa.  

Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen tausta sekä kokemusta mittauslaitteistojen ja -järjestelmien integraatioista. Kokemus kaukolämmön, veden tai kaasun jakeluliiketoiminnasta ja / tai mittausjärjestelmistä on eduksi tehtävässä menestymiseen. Olet kehityshenkinen ja pystyt sekä itsenäisiin ratkaisuihin että työskentelyyn tiimin osana.  Puhut ja kirjoitat sujuvaa suomea ja englantia, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle kiinnostavia töitä ja sopivasti haasteita. Vastapainoksi saat mahdollisuuden oppia ja kehittyä osana kansainvälistä ammattilaisjoukkoa, lähellä asiakkaitamme.

Jos kiinnostuit ja haluat esittäytyä tai keskustella tehtävästä tarkemmin, soita Mikael Österholmille +358 50 465 5350, mieluiten maanantaina 11.1. klo 13:00-13:30 tai tiistaina 12.1. klo 9:00-11:00.

Lähetäthän hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi viivytyksettä, mutta viimeistään 17.1.2021 osoitteeseen recruiting(a)aidon.com.