(Poistunut julkaisusta)

Messurakentaja
StaffPoint

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.9.2017
Etsimme asiakkaallemme Jyväskylän Messut Oy:lle työntekijöitä messuosastojen ja erilaisten tapahtumien (näyttelyjen, juhlatilojen ja kokoustilojen) rakentamiseen. Työsuhde alkaa syyskuun aikana viimeistään lokakuun alussa.

Työssä ei vaadita alan ammattitaitoa vaan ymmärrystä toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Työssä on hallittava sähkötyökalujen käyttö.

Rakennusalan työkokemus tai koulutus rakennusalalta tai sähköalalta katsotaan eduksi.

Työhön kuuluu mm. messuseinien ja osastojen rakentamista ennen tapahtumaa. Työtehtävä pitää myös sisällään tavaroiden kuljettamista erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien yhteydessä.


Edellytämme sinulta

Edellytämme sinulta, että pystyt toimimaan annettujen ohjeiden mukaan. Omaat hyvän ja reippaan asenteen työntekoon.

Lisäksi edellytämme sinulta sitoutuneisuutta, sillä työt jatkuvat keväällä.
Työajat vaihtelevat, joten sinun tulisi olla joustava työaikojen suhteen. Työvuorot voivat ajoittua myös viikonvaihteeseen. Työtä on tarjolla satunnaisesti Paviljongin tapahtumien mukaisesti.


Tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen työn aivan tapahtumien keskuksessa. Lisäksi saat mahdollisuuden kehittää omaa ammattitaitoasi. Työhön koulutetaan ja perehdytetään paikan päällä.


Kiinnostuitko?

Mikäli työtehtävä kiinnostaa sinua, jätäthän hakemuksen mahdollisimman pian
www.staffpoint.fi

Lisätietoja; Anu Ilvonen, 0408204818 tai anu.ilvonen@staffpoint.fi


Lisätietoja

Anu Ilvonen
Asiakkuuspäällikkö
StaffPoint Oy
0207206599 tai 0408204818
anu.ilvonen@staffpoint.fi