Menekinedistäjä / Hyllyttäjä Rovaniemelle
Adecco Finland Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.11.2019

Etsimme asiakkaallemme osa-aikaista työntekijää monipuoliseen menekinedistäjän / hyllyttäjän tehtävään Rovaniemelle.

Menekinedistäjä / hyllyttäjä (ei tuote-esittelijä) työskentelee keikkaluonteisesti Rovaniemen alueella. Työt alkavat tammikuun alusta ja töitä on tarjolla kesäkuun 2020 loppuun saakka. Työ soveltuu hyvin esimerkiksi opintojen tai toisen työn ohessa tehtäväksi. Pääset itse vaikuttamaan työaikoihisi ja aikatauluttamaan ne joustavasti muiden menojesi mukaan.

Odotamme sinulta yhteistyökykyä, luotettavuutta ja tarkkaa työskentelyotetta. Osaat työskennellä itsenäisesti ohjeiden mukaisesti ja pystyt tekemään myös kevyttä fyysistä työtä. Olethan asiakaspalveluhenkinen persoona etkä pelkää tarttua toimeen. Suomen lisäksi pystyt kommunikoimaan sujuvasti myös englanniksi tai ruotsiksi. Työ vaatii oman auton käyttömahdollisuuden, koska työtä tehdään eri toimipisteissä. Edellytämme ajanmukaisia IT-taitoja, lisäksi työssä tarvitaan omaa älypuhelinta.

Menekinedistäjän / hyllyttäjän tehtäviin kuuluu edustaa asiakasta ja asiakkaan tuotteita Rovaniemen myymälöissä. Kyseessä ei ole tuote-esittelijän työ, vaan tarkistat tuotteiden esillepanon ja riittävyyden osastoilla sekä huolehdit tuoteosaston ilmeen siisteydestä. Työtä on tarjolla vaihtelevasti tarpeen mukaan noin 1-2 vuoroa kuukaudessa. Vuorot ovat minimissään muutaman tunnin mittaisia ja voit valita itse myymälän aukioloaikojen puitteissa.

Tarjoamme mahdollisuuden mielenkiintoiseen, itsenäiseen ja joustavaan osa-aikatyöhön, mahdollisuuden kerryttää arvokasta työkokemusta sekä Adeccon henkilöstöedut. Palkkaus on kaupan alalla erittäin kilpailukykyinen, joten tässä on loistava mahdollisuus lisäansioihin!

Lähetä hakemuksesi Adeccon sivuilla www.adecco.fi ja liitä mukaan ansioluettelosi englanniksi sekä hakemuksesi. Viimeinen hakupäivä on 16.12.2019, mutta hakemuksia käsitellään jo hakuaikana ja valinta tehdään heti sopivan hakijan löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Adeccolta Anna Similä, anna.simila@adecco.fi tai p. 040 844 7175 .

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1319776
  • Tehtäväalue: Kaupan ala
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 16.12.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Anna Similä (anna.simila (a) adecco.fi)
  • Sijainti: Rovaniemi