Melu- ja ympäristöasiantuntija
Väylävirasto

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 8.4.2021

Tehtävän kuvaus

Haemme ympäristöyksikköömme melu- ja ympäristöasiantuntijaa, ylitarkastajan vakituiseen virkaan.

Ympäristöyksikkö sijoittuu Tekniikka ja ympäristö -osastolle, jonka vastuulla on mm. viraston tekniikkaa, turvallisuutta ja ympäristöä koskevat ohjeistukset sekä laatuvaatimukset, rakenne- ja laitetekniikka ja väylänpidon materiaalihyväksynnät. Ympäristöyksikkö
puolestaan vastaa Väyläviraston ympäristötoiminnasta, sen kehittämisestä ja ohjeistuksesta yhteistyössä viraston muiden yksiköiden kanssa.

Meluasiantuntijana vastuullasi tulee olemaan viraston meluasioiden hoito ja kehitystyö.

Tehtävään sisältyy mm.

  • meluasioiden hoito ja melutilanteen seuranta
  • meluesteohjeistuksen kehittäminen ja ylläpito
  • meluasioiden hoito yli organisaation.


Tehtävään kuuluvat ympäristötehtävät liittyvät esimerkiksi väylänpidon suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon ympäristövaikutuksiin, ohjeistukseen, T&K-projekteihin sekä viraston antamien ympäristölausuntojen koordinointiin.

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja
osoitteessa www.supo.fi

Hakijalta odotamme

Odotamme sinulta melu- ja ympäristösektorin tuntemusta ja aikaisempaa laajaa työkokemusta vastaavista tehtävistä.

Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto antaa sinulle hyvät lähtökohdat tähän tehtävään.

Tehtävässä arvostamme projektiosaamista, laajojen kokonaisuuksien hallintaa, kehittävää työskentelyotetta, erinomaisia viestintä-, vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja, paineensietokykyä sekä pitkäjänteisyyttä.
 

Tehtävän tiedot

Tehtävän kesto: Vakinainen

Työaika:   Virastotyöaika

Tehtävä alkaa:   1.6.2021
tai sopimuksen mukaan

Virka on viraston yhteinen.

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Hae viimeistään:   30.4.2021 14:00

ID:   31-69-2021

Sähköiset hakemukset:

Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta.

Väylävirasto
PL 33 (Opastinsilta 12 A)
00521 Helsinki

Tässä vaiheessa toivomme vain CV:n liitteeksi. Muut mahdolliset liitteet pyydämme rekrytoinnin edetessä.

Palkkaukseen liittyvät tiedot

 
Palkkaus määräytyy Väyläviraston palkkausjärjestelmän mukaisesti tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella.

Edut

Työsi tueksi tarjoamme sinnulle kattavasti erilaisia etuja kuten:

  • Joustava työaika
  • etätyömahdollisuus
  • Smartumin liikunta- ja kulttuurietu
  • työmatkaetu
  • työnantajan tukema lounas.

Meillä on myös kattava työterveyshuolto ja panostamme laadukkaaseen esimiestyöhön. Hyvinvointisi on meille tärkeää.


Tehtävä

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä:   1
 

Yhteystiedot

Lisätietoja tehtävästä

Laura Yli-Jama
Yksikönpäällikkö
029 534 3395

laura.yli-jama@vayla.fi

Työpaikan tiedot

Helsinki (Pasila)
Opastinsilta 12 A, PL 33
00521 Helsinki

tai

Lappeenranta
Brahenkatu 4
53100 Lappeenranta

tai

Oulu
Veteraanikatu 5
90130 Oulu

tai

Tampere
Yliopistonkatu 38
33100 Tampere

tai

Turku
Juhana Herttuan puistokatu 21, PL 351
20101 Turku

tai

Vaasa
Wollfintie 35
65200 Vaasa

Muut tehtävään liittyvät tiedot

Tehtävää täytettäessä tehdään mahdollisesti soveltuvuusarviointi.
Tehtävän täytössä voidaan noudattaa max. kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
VÄYLÄ/2602/01.01.01/2021

Lisätietoja: Kiinnostuitko? Käy tutustumassa meihin!

Buller- och miljöexpert

Arbetsuppgifter

Vi söker en buller- och miljöexpert till vår miljöenhet, till en fast tjänst som överinspektör.

Miljöenheten är placerad vid avdelningen Teknik och miljö, som bland annat ansvarar för verkets anvisningar om teknik, säkerhet och miljö samt för kvalitetskrav, konstruktions- och anläggningsteknik och materialgodkännanden för trafikledshållningen. Miljöenheten
ansvarar för sin del för Trafikledsverkets miljöverksamhet, dess utveckling och anvisningar i samarbete med verkets övriga enheter.

Som bullerexpert kommer du att ansvara för skötseln och utvecklingen av verkets bullerärenden.

I uppgiften ingår bl.a.

  • skötsel av bullerärenden och uppföljning av bullersituationen
  • utveckling och underhåll av anvisningar för bullerskydd
  • skötsel av bullerärenden över hela organisationen.

De miljöuppgifter som ingår i uppgiften gäller till exempel miljökonsekvenserna av planering, byggande och underhåll av farleder, anvisningar, FoU-projekt samt koordinering av verkets miljöutlåtanden.

En personsäkerhetsutredning kan göras i fråga om de personer som väljs till en tjänst eller en uppgift med sökandens samtycke (lagen om säkerhetsutredningar 726/2014). Närmare information om säkerhetsutredningsförfarandet och om den undersöktas
rättigheter finns på adressen www.supo.fi

Kvalifikationer

Vi förväntar oss att du har kännedom om buller- och miljösektorn och tidigare omfattande arbetserfarenhet av motsvarande uppgifter.

Lämplig högre högskoleexamen ger dig goda förutsättningar för denna uppgift.

I uppgiften värdesätter vi projektkompetens, hantering av omfattande helheter, ett utvecklande arbetssätt, utmärkta kommunikations-, interaktions- och nätverksfärdigheter, stresstålighet samt långsiktighet.

 

Anställningens omfattning

Anställningsform: Tillsvidareanställning

Omfattning:   Arbetstid vid ämbetsverk

Tillträde:   1.6.2021
eller enligt överenskommelse

Tjänsten är gemensam för ämbetsverket.

Ansökan

Ansök senast:   30.4.2021 14:00

Referensnummer:   31-69-2021

Välkommen att söka genom att:

Du kan också söka den här arbetsplatsen genom att sända din ansökan till nedanstående adress. Arbetsuppgiftens arbetsnyckel skall nämnas både i ansökan och på kuvertet. Ansökningar returneras inte.

Väylävirasto
PL 33 (Opastinsilta 12 A)
00521 Helsinki

I detta skede önskar vi att endast CV bifogas till ansökan. Vi ber om eventuella övriga bilagor allteftersom rekryteringen framskrider.

Lön

 Lönen bestäms utifrån Trafikledsverkets lönesystem i enlighet med befattningens kravnivå och personlig prestation

Förmåner

  • Flexibel arbetstid
  • möjlighet till distansjobb
  • Smartum motions- och kulturförmån
  • arbetsresesedel
  • arbetsgivarsubventionerad lunch.
  • omfattande företagshälsovård
     

Anställning

Antal annonserade arbetstillfällen:   1
 

Kontakt

Kontaktperson

Laura Yli-Jama
Yksikönpäällikkö
029 534 3395

laura.yli-jama@vayla.fi

Placering

Helsinki (Pasila)
Opastinsilta 12 A, PL 33
00521 Helsinki

eller

Lappeenranta
Brahenkatu 4
53100 Lappeenranta

eller

Oulu
Veteraanikatu 5
90130 Oulu

eller

Tampere
Yliopistonkatu 38
33100 Tampere

eller

Turku
Juhana Herttuan puistokatu 21, PL 351
20101 Turku

eller

Vaasa
Wollfintie 35
65200 Vaasa

Övrigt

Innan tjänsten tillsätts görs eventuellt en lämplighetsbedömning.
Då tjänsten tillsätts kan en prövotid på högst sex (6) månader tillämpas

Läs mer: Intresserad? Bekanta dig med oss:

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot