(Poistunut julkaisusta)

Matematiikan ja tietojenkäsittelyn lehtorin sijaisuus
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Xamk

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.5.2018

Haemme Mikkelin kampukselle

MATEMATIIKAN JA TIETOJENKÄSITTELYN LEHTORIN

sijaista ajalle 1.8.2018 - 31.7.2019.

Työtehtäviin kuuluu matematiikan ja tietotekniikan opetus pääasiassa liiketalouden yksikössä Mikkelissä.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää erityisesti talousmatematiikan osaamista sekä tietotekniikan käytännön soveltamisosaamista työvälineenä ja pc-tekniikan tuntemusta.

Hakijalta odotamme

Lisäksi arvostamme kiinnostusta ja näyttöä digitaalisuuden laaja-alaisesta hyödyntämisestä sekä kokemusta opetustehtävistä ammattikorkeakoulussa ja erityisesti verkkopedagogista osaamista.

Tehtävän kelpoisuusehdot ovat ammattikorkeakouluissa annetun asetuksen mukaiset eli ylempi korkeakoulututkinto ja 3 vuoden työkokemus opetettavalta alalta. Lisäksi edellytämme opettajan koulutusta tai vaihtoehtoisesti se tulee suorittaa 3 vuoden kuluessa työtehtävän aloittamisesta.

Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityistä opetusalaa koskevan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävän täytössä noudatamme koeaikaa.

Otamme vastaan vain sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme
jätettyjä hakemuksia. Hakemukseen tulee liittää tutkinto- ja työtodistukset.

Tarjoamme haasteellisen ja monipuolisen tehtäväkentän viihtyisässä työympäristössä sekä kattavat henkilöstöedut.

Tehtävän kesto: Määräaikainen
Työaika: Kokoaikainen
Tehtävä alkaa: 1.8.2018
Määräaikainen, päättyy: 31.7.2019
Hae viimeistään: 20.5.2018 23:59
ID: A780790

Sähköiset hakemukset:

  • Hae tehtävää sähköisesti tämän linkin kautta.

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä: 1

Yhteystiedot

Lisätietoja tehtävästä

Marja-Liisa Kakkonen, koulutusjohtaja p. 040 826 6096 etunimi.sukunimi@xamk.fi