(Poistunut julkaisusta)

Manager / Senior Manager
Greenstep Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.3.2020

Etsimme Espoon toimipisteeseemme Manageria / Senior Manageria Greenstepin CFO-tiimiin. 

Konsulttimainen työnkuva koostuu  projektiluontoisista asiakastöistä sekä ulkoisen laskennan että talousjohdon/CFO-tehtävien parissa. Projektit voivat olla mm. muutaman kuukauden mittaisia interim-toimeksiantoja, mutta myös pienempiä, esimerkiksi due diligence tai prosessikehitys-projekteja liittyen sisäiseen tai ulkoiseen laskentaan. 

Tuot oman panoksesi palveluidemme myyntiin osaamisesi ja tahtotilasi mukaan joko uusasiakashankinnan kautta tai olemalla asiantuntijana myynnin tukena. Lisäksi roolissa pääset osallistumaan Greenstepin sisäiseen kehitystyöhön ja viemään asioita aktiivisesti eteenpäin. Kyseessä on monipuolisia tehtäviä sisältävä rooli, joka sopii erinomaisesti vaihtelevissa tehtävissä ja projekteissa viihtyvälle osaajalle. 

Toimimme joustavasti, asiakaslähtöisesti ja työskentelemme asiakasyrityksien talousjohdon tehtävissä hyvin vähäisellä hallinnollisella työllä. Parasta työssä ovat mielenkiintoiset kasvua tavoittelevat asiakkaat sekä vaihtelevat ja monimuotoiset projektit.  

Mitä odotamme sinulta?

Tehtävä tarjoaa hyvän tilaisuuden kehittää ja haastaa omaa osaamistaan sinulle, joka omaat kokemusta start-up ja kasvuyhtiöiden parissa työskentelystä. Kokemuksen lisäksi tehtävässä menestymisessä vie eteenpäin etenkin osaaminen oman ja vieraan pääoman ehtoisesta rahoituksesta sekä tietenkin kasvuyrityksistä ja heidän tarpeistaan innostuminen. 

Edellytämme laskentatoimen tai rahoituksen KTM tutkintoa. Lisäksi odotamme rautaisen taloushallinnon osaamisen lisäksi hyvää ongelmanratkaisukykyä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Sinulla on ymmärrystä nykyaikaisesta talousjohdon roolista digitaalisessa toimintaympäristössä.

Valitsemallamme henkilöllä on arvojemme mukainen halu asiakkaan ilahduttamiseen sekä vahva tahto löytää lisäarvoa tuottavia ratkaisuja Greenstepin uusille ja nykyisille asiakkaille heidän liiketoimintansa edistämiseksi.

Miksi Greenstep?  

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme uudelle talousjohdon asiantuntijalle tehokkaat työvälineet, kilpailukykyisen palkan sekä hyvät työsuhde-edut. Työn ja muun elämän yhteensovittamista helpottaa joustava työaika sekä osittainen etätyömahdollisuus. Lisäksi tarjoamme tietysti lyömättömän tilaisuuden oppia ja jakaa osaamista Suomen osaavimpien ja innostavimpien taloushallinnon ammattilaisten kanssa!

Vuonna 2010 perustettu Greenstep on kasvanut orgaanisesti ilman yritysostoja yli 300 kirjanpidon, palkanlaskennan, CFO-palveluiden ja HR:n ammattilaisen sekä järjestelmäosaajaan asiantuntijaorganisaatioksi. Teemme asiantuntija työtä yhteiseltä arvopohjalta, jonka ytimessä on tahto palvella asiakkaita laadukkaasti ja heidän tarpeisiinsa skaalautuen. Olemme vahvasti mukana teknologiakehityksessä kuten robotiikassa ja analytiikassa. Uusista asiakkaistamme merkittävä osa tulee suositusten kautta. Jäykkien hierarkioiden sijaan liputamme tiimiajattelun ja itsensä johtamisen puolesta yhteisössä, jossa ketään ei jätetä yksin. 

Toimistomme sijaitsevat keskeisillä paikoilla hyvien kulkuyhteyksien varrella kahdeksalla eri paikkakunnalla Suomessa sekä lisäksi Tallinnassa Virossa ja Ruotsin Nörrköpingissä. Espoon toimistomme sijaitsee länsimetron varrella Keilaniemessä meren rannalla, 15 minuutin metromatkan päässä Helsingin keskustasta. 


 

Kiinnostuitko? Ota uusi askel urallasi: Greenstep

Etsimme innostunutta osaajaa lähes 40 hengen CFO-tiimiimme! Meitä kiinnostaa kuulla millaisia asioita ja projekteja haluaisit Greenstepissä päästä tekemään! Kerro se meille ja lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 21.4.2019 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana joten lähetä hakemuksesi mielummin enemmin kuin myöhemmin. Työhön valittavilta tarkistetaan luottotiedot.

Tiedusteluihin vastaa Juho Pietilänaho sähköpostilla juho.pietilanaho@greenstep.fi