(Poistunut julkaisusta)

Manager, POS Solutions
SUOMEN OSUUSKAUPPOJEN KESKUSKUNTA

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.8.2020

Primary location:

HELSINKI

Asiakkaille suunnatuista vähittäiskaupan myymälä- ja verkkokaupparatkaisuista on tullut hyvin nopeasti kuuma ja ajankohtainen kehitysalue. Kehityshankkeet tällä saralla ovat kaupan alalla liiketoimintakriittisiä liittyessään niin ruuan verkkokauppaan ja tuotteiden keräilyyn kuin asiakaskokemuksen parantamiseen kivijalassa. Alue tarjoaa sinulle paljon mahdollisuuksia syventää ja laajentaa omaa osaamistasi. Ehdottomasti mahdollisuus sinulle, kun matkamme liiketoimintamme, toimintamalliemme ja järjestelmiemme modernisoinnissa on oikeastaan vasta alussa.

Vähittäis- ja verkkokaupassa kuluttajille suunnatut palvelut ovat aihealueena uuden äärellä. Yhtenä esimerkkinä tästä on viime syksystä aloittamme Kerää ja skannaa -palvelun pilotointi. Meille kuluttajapalvelut ovat ensisijaisesti asiakaskokemuksen rakentajia ja uusien palveluiden mahdollistajia, mutta samalla niihin liittyy myös liiketoiminnan tehostamisen mahdollisuuksia sekä rajapintoja muihin teknisiin toteutuksiin ja uudistuksiin. Kaiken kaikkiaan olemme monien uudistuksien polulla ja haluaisimme sinut mukaan matkaamme.


Tehtäväsi meillä

Sinun tehtävässäsi on oleellista ymmärtää, minkälaiset ratkaisut aihealueellamme ovat liiketoiminnallisesti merkityksellisiä ja arvoa tuottavia. Käyt siis jatkuvaa vuoropuhelua liiketoimintamme kanssa ja olet kartalla, millaisia odotuksia liiketoiminnalta kohdistuu maksamiseen ja kassajärjestelmiin – myös verkkokauppaa koskien. Nämä odotukset ja integraatioiden vaatimukset tulkitset toimittajille, joiden toimintaa ja työtä ohjaat. Olet myös itse perillä, millaisia ratkaisuja on tarjolla.

Mikäli tähän tilaisuuteen tulet tarttumaan, tulet saamaan vastuullesi jo mainitun Kerää ja skannaa -järjestelmäratkaisun kehitystyön. Tulet määrittämään kehityksen roadmappia jo pilotoidessamme palvelua tämän vuoden loppuun asti. Analysoit pilotin tuloksia ja määrität yhdessä liiketoimintamme kanssa jatkokehitystä eri hypoteesien ja kartoittamiesi ratkaisujen kautta.

Tulet toimimaan ketterässä kehitysympäristössä, jossa varhaisessa vaiheessa haetaan kokemuksia pilotoiden ja kokeillen. Myös ratkaisujemme käyttö- ja tuotantoympäristöt tulevat tutuksi tiiviissä yhteistyössä osuuskauppojen ja it-kollegojesi kanssa.


Miksi tarttua tähän tilaisuuteen?

Ennen kaikkea tämä avoin tehtävämme on sinulle alusta oman osaamispääomasi kasvattamiselle.  Toiseksi se on mahdollisuus vaikuttaa Suomen kaupan alan kärkikehittäjän asiakaskokemukseen ja liiketoiminnan tulokseen. Ei oikeasti niin kaukaa haettu, mitä ensiksi ehkä ajattelisi.  

Toisin sanoen >


1.    Tulet yhteisöön, jossa uskalletaan kokeilla, erehtyä ja oppia. Olemme isona talona jo ketteröityneet, joten et mittavissakaan hankkeissamme viilaa kaikkea loputtomiin, vaan haet rohkeasti palautetta ja siten suuntaa kehitykseemme.

2.    Koska ratkot meillä edelläkävijän haasteita, mahdollistat uudenlaisten palveluiden tuomisen suomalaisten arkeen. Luonnollisesti oma osaamispääomasi kasvaa ja laajenee, kun kokonaisuudet ovat laajoja, ja tukenasi on oma asiantuntijayhteisömme sekä toimittajakumppaniemme paras osaaminen.


3.    Meillä pääset itse ohjaksiin. Tavoitteemme toki tulevat liiketoimintatarpeistamme mutta et ole vuoristoradassa vietävänä, vaan saat myös vapautta itse ohjata kehitystyötämme. Pääset haastamaan sekä kyseenalaistamaan totuttua sekä näkemään oman kädenjälkesi käytännönläheisessä kehitystyössä.

4.    Tulet saamaan omalle työllesi riittävät resurssit. Kanssamme löydät ratkaisuja ja saat asioita maaliin. Luovuus näkyy arjessasi tahtona ja kykynä onnistua erilaisten mielipiteiden ristivirtauksessa. 

5.    Roolissasi sinulla on työskentelyn rajapintoja moneen suuntaan. Olet linkki liiketoiminnallisten tavoitteiden ja odotuksien sekä tuotannon realiteettien ja muiden järjestelmien ja prosessien välillä. Tietty kompleksisuus ja monimuotoisuus on yksi työsi haaste – tosin samalla sen rikkaus.

Isona talona meidän on mahdollista tarjota sinulle vaihtoehtoisia urapolkuja ohjatessamme ja toteuttaessamme kaupan alan murrosta. Henkilökohtaista arkeasi taasen tukevat työn teon joustot, ryhmämme mielekkäät henkilöstöedut sekä mielestämme työmme vaativuutta vastaava kompensaatio. 

Miltä vaikuttaa? Voisiko tämä olla sinua kiinnostava tehtävä?


Tehtävässä onnistumisesi avaimet

Tässä tehtävässä tulet tarvitsemaan kokemustasi projektien johtamisesta ja onnistuneesta läpiviennistä. Toimit luontevasti monitoimittajaympäristössä koordinoiden ja johtaen. Sinulla on myös hyvä olla jonkinasteista kokemusta myymäläprosesseista tai asiakkaiden palveluun liittyvistä teknisistä ratkaisuista. Syvää teknistä osaamista et välttämättä tarvitse mutta hahmotat kokonaisuudet sekä järjestelmien riippuvuudet ja integraatiot. Osaat myös toimia liiketoiminnan ja teknisten toteuttajien välissä – kääntäen liiketoimintatarpeet toiminnallisuuksiksi ja tekniset ratkaisut liiketoiminnalle mahdollisuuksiksi.

Työskentelyotteeltasi olet itseohjautuva ja aktiivinen. Osaat toimia ympäristössä, jossa kehitystä tehdään vaiheittain – kestät ajoittaista epävarmuutta ja tunnistat tulevia kehitystarpeita. Osaat myös löytää ratkaisuja paperin kääntöpuolelta ja haastaa argumentoiden.

Todetaan vielä, että tehtävässä tulet tarvitsemaan englannin kielen taitoasi. 


Tästä eteenpäin

Seuraavaksi olisi hienoa kuulla sinusta tarkemmin. Työkaveriksemme voit hakea oheisen hakulomakkeen kautta 31.8.2020 mennessä. Käymme hakemuksia läpi ja tapaamme kiinnostavia hakijoita jo hakuaikana, joten voit kuulla meistä ennen hakuajan päättymistä. 

Jos sinua jäi vielä jokin seikka askarruttamaan, Pasi juttelee mielellään kanssasi esimerkiksi tehtävääsi, tavoitteisiimme tai meillä työskentelyyn liittyen. Hänet tavoitat parhaiten 19.8. klo 15-16 tai 26.8. klo 15-16 numerosta 010 76 82272 tai sähköpostitse pasi.hyyrylainen@sok.fi.