(Poistunut julkaisusta)

Manager, Group Reporting
Azets

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.2.2018

Azets on yksi suurimmista taloushallinnon, HR-palveluiden ja palkanlaskennan ulkoistuspalveluja ja kokonaisratkaisuja tarjoavista yrityksistä. Yhdistämme asiakkaamme liiketoiminnan ymmärrykseen konsultoivan taloushallinnon asiantuntemuksen sekä markkinoiden parhaat työkalut. Tuotamme palvelukokonaisuuksia, joilla tehostamme ja automatisoimme asiakkaidemme liiketoimintaa. Azets-konsernissa on noin 3000 työntekijää, joista noin 600 työskentelee Suomessa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli noin 239 miljoonaa euroa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.azets.fi.


Vahva kasvumme jatkuu ja etsimme nyt Helsinkiin kokenutta taloushallinnon ammattilaista


Manager, Group Reporting


vastaamaan ulkoisen laskennan asiantuntijatiimistä.


Hakemamme henkilö vastaa yhdessä tiimin kanssa asiakasyritysten raportointiin ja laskentaan liittyvistä erityistoimeksiannoista, osallistuu mielenkiintoisiin asiakasprojekteihin kuten konserniraportoinnin kehittämiseen, IFRS-konversioihin, listautumisiin sekä yritysjärjestelyihin. Asiakkaamme ovat sekä kansainvälisiä että kotimaisia konserneja, joiden talousjohdon apuna toimimme sekä arjessa että muutostilanteissa.


Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kotimaisen kirjanpitokäytännön, IFRS-standardien ja konsernilaskennan hyvää tuntemusta sekä riittävää työkokemusta vaativista laskennan tehtävistä. Arvostamme näyttöä liiketoimintalähtöisestä taloushallinnon prosessien kehittämisestä sekä intohimoa ja näkemystä johtaa, kehittää ja kasvattaa taloushallinnon asiantuntijapalveluita.


Työkielenäsi ovat suomi ja englanti, ruotsin kielen osaaminen on eduksi. Lisäksi tehtävässä menestyminen edellyttää asiakaspalveluhenkisyyttä, proaktiivisuutta, hands-on -asennetta ja halua työskennellä sekä kehittyä vaativien taloushallinnon asiantuntijatehtävien parissa.


Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä ja kehittyä mielenkiintoisten, monipuolisten ja vastuullisten työtehtävien parissa kasvavassa ja kehittyvässä yrityksessä - viihtyisässä työympäristössä Helsingin ydinkeskustassa. Käytössäsi ovat nykyaikaiset työvälineet sekä tietolähteet ja laaja asiantuntijaverkostomme tukee sinua työhösi liittyvissä erityiskysymyksissä.


Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja John Roitto (puh. 0500 401 564, john.roitto@azets.com) tai HR Manager Henri Lappalainen (puh. 050 521 6937, henri.lappalainen@azets.com)


Tartu haasteeseen ja hae tehtävään mahdollisimman pian, kuitenkin 25.2.2018 mennessä.