(Poistunut julkaisusta)

Maaperätutkija
Sweco Finland Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.11.2019

Swecon infra-, ja ympäristötoimialan asiantuntijat tarjoavat maankäytön, raide- ja muun liikenteen, infran, vesihuollon sekä ympäristökonsultoinnin palveluja. Luomme edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistämme ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. NRC Groupin suunnitteluliiketoiminnan tultua osaksi Swecoa 1.11.2019 Sweco nousee johtavaksi raideliikenteen asiantuntijaksi Pohjois-Euroopassa ja vahvistaa asemaansa Suomessa ja Ruotsissa. Kaupan myötä olemme mukana mm. Kruunusillat-pikaraitiotieyhteydessä, Raide-Jokeri-hankkeessa, Tampereen Ratikassa, Espoo-Lohja-Salo-oikoradassa sekä monessa muussa merkittävässä kestävän yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävässä suunnitteluhankkeessa.

Haemme joukkoomme
MAAPERÄTUTKIJOITA

Tule työskentelemään Suomen monipuolisimpaan infran ja teollisuushankkeiden parissa toimivaan organisaatioon! Etsimme nyt kairaustöiden ammattilaista maaperätutkimusyksikköön.

Maaperätutkimusryhmämme toteuttaa pohjatutkimustoimeksiantoja pääosin rautatie-, tie- ja katuhankkeissa, työalueena on koko Suomi ja mahdollisesti projekteja myös Ruotsissa ja Norjassa. Työtä tehdään jatkuvasti maastossa. Työ on normaalisti päivätyötä, mutta tarvittaessa työtä tehdään öisin tai useammassa vuorossa ja viikonloppuisin, jos työkohteet sitä edellyttävät. Suurimmaksi osaksi työ on reissutyötä.

Päätehtäviäsi ovat pohjatutkimusten tekeminen Suomessa käytettävillä tutkimusmenetelmillä, kuten paino-, puristin-heijari- ja siipikairaus, porakonekairaus, näytteenotto sekä maastossa tehtävät selvitys- ja mittaustehtävät.

Tarjoamme mielenkiintoisia, itsenäisiä ja haastavia tehtäviä mukavassa porukassa, sekä mahdollisuuden osaamisesi kehittämiseen monipuolisissa tutkimusprojekteissa yhdessä Suomen suurimmista infra-alan yrityksistä. Merkittäviä käynnissä olevia hankkeitamme ovat tällä hetkellä Tampereen ja Helsingin allianssimuotoiset ratikkahankkeet, sekä ratapuolelta muun muassa Luumäki-Lappeenranta rakentamissuunnittelu ja Turun ratapihan ratasuunnittelu. Liity mukaan iloiseen ja ammattitaitoiseen porukkaan!

Meillä työskentely
Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Meillä pääset työskentelemään kiinnostavissa ja haastavissa asiakasprojekteissa yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Tuemme ammatillista kehittymistäsi monipuolisten työtehtävien ja muiden osaamisen kehittämiseen liittyvien toimenpiteiden avulla. Vastavuoroisesti odotamme sinulta uteliaisuutta ja motivaatiota uuden oppimiseen.

Swecolla asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja kannattava liiketoiminta ovat kaiken toiminnan keskiössä ja helposti lähestyttävät ja sitoutuneet työntekijät ovat liiketoimintamme ydin. Meillä olet osa tiimiä, jossa kaikkia arvostetaan ja kunnioitetaan. Työnantajana olemme joustava, ja työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Meillä on myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.

Avaimia tehtävässä menestymiseen
Odotamme 

  • reipasta ja oppimishaluista asennetta
  • valmiutta ulkotöihin ja vaihteleviin työaikoihin
  • matkustusvalmiutta
  • C-luokan ajokorttia
  • työkokemus pohjatutkimus-/maarakennustöistä katsotaan eduksi
  • ymmärrys erilaisten maarakennuskoneiden toiminnasta ja "rassauksesta" auttaa pärjäämään työtehtävässä
  • Liikenneviraston edellyttämä pohjatutkijan pätevyys katsotaan eduksi
  • Trafin myöntämä kelpoisuuskirja liikenneturvallisuustehtäviin katsotaan eduksi


Lisätiedot ja hakeminen
Lisätietoja tehtävästä antaa Jyri Erkkilä, puh. 040 866 4797, jyri.erkkila2(a)nrcgroup.fi.

Jätäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi hakulinkin kautta ma 9.12.2019 mennessä.

Paikkakunnat: Helsinki, Tampere, Turku, muu Suomi