(Poistunut julkaisusta)

LVI-suunnittelija
Insinööritoimisto W. Zenner Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.10.2019

Haemme nyt Zennerille vakituiseen työsuhteeseen

LVI-SUUNNITTELIJAA

Oletko sinä uusi LVI-suunnittelijamme? Onko sinulla halu kehittää itseäsi ja myös yrityksemme palveluita? Tule meille osaksi talotekniikan asiantuntijatiimiä! Haemme LVI-suunnittelijoita, jotka palavat halusta päästä ratkomaan haasteita sekä haluavat toimia huippuasiantuntijoiden joukossa kehittämässä asiantuntijuuttamme ja palveluitamme. Solwers / Zenner Oy:llä työskentelet monipuolisissa rakentamisen hankkeissa.

Haluatko laajentaa osaamistasi ja kehittyä asiantuntijana avoimessa, innostavassa ja yhdessä tekemisen työyhteisössä? Teemme työtämme, jotta ympäristö ja ihmiset kukoistavat. Inspiroivat hankkeemme ja innovatiiviset ratkaisumme vievät alaamme eteenpäin.

LVI-suunnittelijan työnkuvaan kuuluu sekä saneeraus- että uudiskohteiden LVIA-suunnittelua. Työssäsi pääset myös osallistumaan erityisjärjestelmien, kuten esimerkiksi putkiposti- ja savukaasujärjestelmien, suunnitteluun. Suunnittelukohteet ovat monipuolisia ja hyvin vaihtelevia, kuten esimerkiksi sairaaloita, päiväkoteja ja arvokiinteistöjä. Käytössämme on alan viimeisimmät suunnittelu- ja mallinnusohjelmistot.

Toivomme sinulta

Odotamme sinulta aikaisempaa työkokemusta LVI-suunnittelusta korjaus- tai uudiskohteista, hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista osaamista sekä alalla käytettävien suunnitteluohjelmistojen tuntemusta. Osaat käyttää nykyaikaisia suunnitteluohjelmia (vähimmäisvaatimuksena Autocad ja MagiCad, eduksi katsotaan myös 3D-mallintaminen). Koulutukseltasi olet LVI-tekniikan insinööri (AMK tai YAMK) tai diplomi-insinööri. Arvostamme myös rakennusautomaatio-osaamista.

Odotamme sinulta innostunutta ja itsenäistä otetta työhön sekä ongelmanratkaisukykyä. Jalkaudut mielelläsi myös työmaalle ja kohteisiin ja pidät monipuolisista tehtävistä sekä kenttätöissä että toimistotyössä. Mikäli työskentelet kokemuksesi mukaan projektipäällikkötasolla, odotamme sinulta lisäksi halua ohjata ja tukea nuorempia suunnittelijoita. Omaksut nopeasti uusia asioita, teet tarkkaa työtä ja haluat aktiivisesti kehittää omaa ammattitaitoasi. Asenteesi työntekoon on reipas ja sinulla on asiakaspalveluhenkinen ote työhösi sekä hyvät tiimityöskentelytaidot.

Tarjoamme sinulle

Meillä tekemisesi näkyy konkreettisesti ja pääset kokemaan, miltä tuntuu olla mukana kirjoittamassa kasvutarinaa.

Pääset monipuoliselle ja haasteelliselle tehtäväkentälle nopeasti kehittyvän suunnittelutoiminnan pariin. Saat käyttöösi nykyaikaiset työmenetelmät, monialaisten asiantuntijoiden tuen osana innostavaa ja osaavaa työyhteisöä.

Tarjoamme myös hyvän koulutuksen, työvälineet, osaamista vastaavan palkan sekä työterveyshuollon. Modernit toimitilamme sijaitsevat Pitäjänmäellä hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Työntekijänämme sinun on myös mahdollista käyttää toimistorakennuksessamme sijaitsevaa kuntosalia ja uima-allasta. Tiimimme on nuorekas ja mukava, ja aina valmiina auttamaan.

Tervetuloa mukaan iloiseen työyhteisöömme!
 
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä ja työt alkavat mahdollisimman pian / sopimuksen mukaan.
 
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 02.12.2019 mennessä sähköpostitse osoitteeseen rekrytointi@solwers.fi (kirjoita viestin aihekenttään: LVI-suunnittelija). Lisätietoja tehtävästä antaa Insinööritoimisto W. Zenner Oy:n Toimitusjohtaja, Laila Zenner, laila.zenner@zenner.fi, puh 09-477 8370.