Luokanopettaja, Niipperin koulu
Espoon kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 5.1.2022

Koulumme on pohjoisespoolainen alakoulu, jossa arvostamme oppimisen iloa, yhdessä tekemistä ja jatkuvan kehittymisen henkeä.

Toimimme avoimessa, turvallisessa ja välittävässä oppimisympäristössä. Suuntaamme tulevaisuuden taitoihin perinteitä unohtamatta. Koulussamme opiskellaan vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja monipuolisin menetelmin. Painotamme myös osallisuuden ja digitaalisten taitojen merkitystä oppimisessa.

Koulun nimi ja osoite: Niipperin koulu, Niipperintie 29, 02920 Espoo

Työaika: OVTES:in mukainen

Haettava tehtävä on virkasuhteinen.

Palvelussuhde alkaa elokuussa 2022.

Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus.

Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Pidämme työyhteisössä tärkeinä hyviä tiimityö- ja työyhteisötaitoja, positiivista asennetta sekä aktiivista ja innostunutta otetta pitkäjänteiseen oman ammattitaidon kehittämiseen. Lisäksi arvostamme hyviä digitaitoja ja vastuullista otetta kouluyhteisön yhteisten asioiden hoitoon.

Suomenkielinen perusopetus järjestää lapsille ja nuorille oppilaslähtöistä, korkeatasoista ja alueellisesti yhdenvertaista perusopetusta. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Toimimme yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja toisen asteen toimijoiden kanssa. Suomenkielisiä peruskouluja on yhteensä 75, ja niissä opiskelee noin 30 500 lasta ja nuorta.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1547080
  • Tehtäväalue: Koulutus ja opetus
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo