Luokanopettaja, Laajalahden koulu
Espoon kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 5.1.2022

Luokanopettajan tehtävät. Laajalahden koulu on noin 300 oppilaan viihtyisä kyläkoulu, jossa on yleisopetuksen lisäksi kaksi perusopetuksen valmistavaa ryhmää 1.-6.-luokkalaisille.

Koulussamme opiskellaan perustietoja ja -taitoja. Meillä on myönteinen ilmapiiri tukemassa lapsen itsetunnon kehitystä. Keskeisellä sijalla ovat hyvät käytöstavat, jokaisen ihmisarvon kunnioittaminen ja vastuu ympäristöstä. Ilmapiirin myönteisyyteen vaikuttaa myös hyvin aktiivinen vanhempainyhdistys.

Koulumme toimii tällä hetkellä väisötiloissa Kivimiehen koulurakennuksessa Otaniemessä osoitteessa Lämpömiehenkuja 2-3. Koulumme peruskorjaus- ja laajennusurakka Laajalahdessa valmistuu tämän hetkisen arvion mukaan kesäkuussa 2023.

Koulun nimi ja osoite: Laajalahden koulu, väistötilat Lämpömiehenkuja 2-3

Työaika: OVTES:in mukainen

Haettava tehtävä on virkasuhteinen.

Palvelussuhde alkaa elokuussa 2022.

Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus.

Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme hyviä sosiaalisia taitoja ja työkokemusta yhteisopettajuudesta.

Suomenkielinen perusopetus järjestää lapsille ja nuorille oppilaslähtöistä, korkeatasoista ja alueellisesti yhdenvertaista perusopetusta. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Toimimme yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja toisen asteen toimijoiden kanssa. Suomenkielisiä peruskouluja on yhteensä 75, ja niissä opiskelee noin 30 500 lasta ja nuorta.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1547200
  • Tehtäväalue: Koulutus ja opetus
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo