Lukion päätoiminen tuntiopettaja, matematiikka, Vaskivuoren lukio
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.1.2020

Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, nuoriso- ja aikuiskoulutus
Vaskivuoren lukio

Virtatie 4, 01600 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 07.08.2020 - 


Haemme Vaskivuoren lukion yhteisölliseen, aktiiviseen ja kehittämismyönteiseen joukkoon innostunutta matematiikan opettajaa päätoimiseksi tuntiopettajaksi toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Vaskivuori on yksi Suomen suurimmista lukioista, yli 1000 opiskelijan lukio, jossa on yleislukion lisäksi musiikin- ja tanssin erityistehtävä, medialinja sekä urheiluvalmennusta ja teatteriopetusta. Lisäksi Vaskivuoren lukiossa on laaja luonnontieteellisten aineiden kurssitarjotin. Lukion yhteydessä toimii yksi perusopetuksen lisäopetuksen ryhmä.

Vaskivuori on kuuluisa mm. hyvästä yhteishengestään, laajasta kurssitarjonnastaan, hyvistä oppimistuloksistaan sekä monipuolisesta ja näkyvästä taideopetuksestaan. Vaskivuoren lukion arvot ovat avoimuus, rohkeus, vastuullisuus sekä yhteisöllisyys, ja nämä näkyvät kaikessa toiminnassamme. Toimintamme on opiskelijalähtöistä, osallistavaa ja ratkaisukeskeistä. Olemme aktiivinen, kokeilumyönteinen ja uudistumishaluinen työyhteisö, jossa pidetään kaikista huolta. Niin opiskelijoiden kuin opettajienkin hyvinvointi on toimintamme perusta.

Toivomme hakijalta kykyä ja halua kehittää lukiomme matematiikan opetusta yhdessä muiden aineryhmän opettajien kanssa. Kannustava ja innostava asenne opetukseen ja opiskelijoihin on meillä tärkeää. Opettajakunta tekee tiivistä yhteistyötä, joten tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää erinomaisia yhteistyötaitoja, osaamisen jakamista, uusien ideoiden esille tuomista ja opetuksen näkymistä myös luokkahuoneen ulkopuolella. Lisäksi hakijan tulee olla kiinnostunut koko lukion kehittämistyöstä.

Vantaan Myyrmäessä sijaitseva Vaskivuoren lukio kuuluu Vantaan nuoriso- ja aikuiskoulutuksen tulosalueeseen. Vantaalla on viisi suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen lukio. Tulosalueeseen kuuluvat lukioiden lisäksi ammatillinen koulutus.

Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Kaupunki on turvallinen työnantaja, joka tarjoaa henkilöstölle laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissamme arvostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä.Tutustu opettajan työhön vantaa.fi:ssä


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.

Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Edellytämme hakijalta kokemusta digitaalisista ylioppilaskirjoituksista ja Abitti-järjestelmän käytöstä.

Luemme eduksi: Luemme eduksi kokemuksen lukio-opetuksesta ja monipuolisesta tietotekniikan pedagogisesta hyödyntämisestä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Virka

Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan 


Yhteystiedot:

Rehtori Arokannas Elina

0438272331

elina.arokannas@vantaa.fi

Tavoitettavissa 9 - 15

Jari Danska, virka-apulaisrehtori, jari.danska@vantaa.fi, arkisin klo 9 - 15

Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1330084
  • Tehtäväalue: Koulutus/opetus
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 10.2.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vantaa