(Poistunut julkaisusta)

Lounaskokki Autokeitaalle
Hansatie Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.5.2018
Hansatie Oy
Autokeidas on suomalainen perheyritys jonka liikeideana on tarjota asiakkailleen tienvarsitaukopalveluja. Pääkonsepteihin kuuluvat ravintola, pikaruoka, päivittäistavarakauppa ja polttoainejakelu. Yrityksen historia ulottuu aina viisikymmentäluvulle asti ja sen kotipaikka sijaitsee Forssassa. Autokeidas työllistää toimipisteillään yli 100 ravintolan- ja kaupanalan ammattilaista. Konsernin liikevaihto on yli 10 miljoonaa.
Toimenkuva
Haemme Autokeitaalle ammattitaitoista kokkia huolehtimaan tiellä liikkujille maistuvaa ruokaa! Työtehtäviin kuuluu pääasiassa lounasruuan valmistus, mutta tarvittaessa myös a ala carte -annoksien valmistaminen.
Odotamme sinulta
Hakemamme henkilö hallitsee, sekä lounasruuan valmistuksen, että a la carte -annoksien salat. Sinulle on kunnia-asia tehdä maittavaa ruokaa ja pidät asiakaslähtöisestä työstä.
Muut tiedot
Työ alkaa 22.5. ja aluksi tarjolla työtä elokuun loppuun, mutta hyvin työssä pärjänneellä mahdollisuus vakituiseen työsuhteeseen. Tarjoamme monipuolisen työn ja mukavat työkaverit suositun liikenneaseman palveluksessa! Työtunteja noin 90 h/3 vkoa ja sinulla tulisi olla valmius tehdä 2-vuoroa.
Kesto
Arviolta elokuun loppuun, mahdollisuus saada vakituinen työ.
Lisätietoja
Sonja Laine, forssa@vmp.fi, 0505824422/0403075261
Hakeminen
Hae paikkaa viimeistään 21.05.2018 mennessä.