Logistiikkatyöntekijäksi Hakoselle
Hakonen Solutions Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.9.2019

Miltä kuulostaisi päästä osaksi Hakosen huippuporukkaa? Pidätkö liikkuvasta työstä, jossa pääset vaikuttamaan omiin työvuoroihin elämäntilanteesi mukaan?

Haemme Hakosen kasvavaan perheyritykseen lisävahvistuksia kalustejakelun ja yritysmuuttojen pariin. Tehtävä sopii mainiosti esimerkiksi opiskelijoille tai lisätöitä tarvitseville. Mikäli etsit kokoaikaista työtä kasvavassa organisaatiossa, olet myös etsimämme henkilö.

Jakelutehtävissä tulet työskentelemään kahden hengen tiimissä. Työ alkaa Hakosen logistiikkakeskuksessa Vantaalla, jossa tarkistatte päivän jakelureitin ja lastaatte auton. Tämän jälkeen ei muuta kuin tien päälle! Aloitatte kalustejakelun pk-seudulla, ja tilatut tuotteet toimitetaan asiakkaille suunnitellun aikataulun mukaisesti. Yritysmuutoissa työnkuvasi keskittyy pääkaupunkiseudulla tapahtuviin keikkoihin. Työpäiväsi voi alkaa sovitusti suoraan kohteessa, tai Hakosen logistiikkakeskuksesta.

Odotamme sinulta reipasta ja oma-aloitteista otetta työskentelyyn. Työn fyysisyyden takia arvostamme hyvää peruskuntoa. Työajat kalustejakelussa painottuvat arki-iltoihin ja la-päivävuoroon, yritysmuuttoja tehdään arkisin päivävuorossa.

Olet tärkeä lenkki osana Hakosen kokonaisvaltaista asiakaskokemusta. Pääset päivittäin erilaisiin asiakaspalvelutilanteisiin ja toivommekin, että viihdyt sosiaalisissa tilanteissa ja puhut sujuvasti suomea. Meille on tärkeää, että viihdyt töissä!

Mikäli tehtävä herätti mielenkiintosi, jätä hakemus pikimmiten. Haluamme juuri sinut osaksi Hakosen mahtavaa työyhteisöä. Tätä kautta sinulla on hieno mahdollisuus luoda hienoa urapolkua arvostetussa yrityksessä.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot