(Poistunut julkaisusta)

Logistiikkapäällikkö
Novita Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.4.2019
Novita Oy on vuonna 1928 perustettu perheyritys ja Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja. Korialla, Kouvolan kaupungissa sijaitsevalta tehtaalta toimitetaan noin miljoona kiloa lankaa eli 10 miljoonaa lankakerää vuodessa. Novitalaisilla on käsissään langan koko arvoketju langan tuotannosta valmiisiin tuotteisiin ja neuleohjeisiin sekä ideoihin saakka. Novita on kasvava ja kansainvälistyvä yritys, jossa työskentelee 85 novitalaista. Novitan liikevaihto oli noin 21 miljoonaa euroa vuonna 2018. Olemme ylpeitä suomalaisista juuristamme - ammattitaidosta, tunnetuista ja laadukkaista klassikkolangoista sekä ainutlaatuisesta pohjoismaisesta designista. Intohimonamme on tuottaa elämyksiä ja jakaa käsityön iloa harrastajien kanssa nyt ja tulevaisuudessa. Ideoita ja inspiraatioita www.novitaknits.com.

Haemme nyt Kouvolaan, Korian tuotantolaitokselle vakituiseen työsuhteeseen

LOGISTIIKKAPÄÄLLIKKÖÄ

johtamaan ja kehittämään Novitan logistiikka- ja varastotoimintoja monipuolisessa ja itsenäisessä roolissa.

Tässä avaintehtävässä vastaat toimitusketjun hallinnasta ja kehität vastuullasi olevia varastointiin liittyviä prosesseja sekä toimit logistiikkatiimin esimiehenä. Toimitusvarmuudesta vastaat yhteistyössä oman tiimisi ja Novitan myynti- ja hankintatiimin kanssa. Vastuullasi on myös sopimusneuvottelut sekä logistiikkaan liittyvä kustannusseuranta ja materiaalihankinnat.

Etsimällämme henkilöllä on aiempaa kokemusta tuotantolaitoksen logistiikkatoiminnoista sekä kokemusta kansainvälisten kumppaneiden kanssa toimimisesta.

Toivomme hakijalta logistiikka-alan koulutusta (AMK tai DI), hyvää IT-osaamista ja kokemusta toiminnanohjausjärjestelmistä.

Työssä menestyminen edellyttää hyviä neuvottelu- ja viestintätaitoja sekä kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Sujuva suomen ja englannin kielen kirjallinen ja suullinen taito on edellytys tehtävän hoitamisessa.

Arvostamme hyviä esimies- ja tiimityöskentelytaitoja sekä ihmisjohtajuutta. Matkustusvalmius ovat eduksi tässä tehtävässä.

Olet asiakaslähtöinen ja pyrit aina ylittämään odotukset. Toimintaamme ohjaa vahvasti Novitan arvot ja vastuullisuus. Jokainen novitalainen toimii työssään yrityksen arvojen mukaisesti.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työpaikan ja paljon haasteita yrityksen kehittyessä ja kansainvälistyessä. Novitalla pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja tekemään läheistä yhteistyötä myynnin, hankinnan ja tuotannon kanssa. Logistiikkapäällikkö on tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpi osa organisaatiota.

Jos kaipaat haasteita, nautit kehittämisestä ja haluat toimia kansainvälisessä ympäristössä, saatat olla etsimämme henkilö. Rekrytoinnin toteuttaa Go On Yhtiöt. Täytä hakemuksesi CV:een ja palkkatoiveen kera osoitteessa www.go-on.fi. 1.5. mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Jukka Koskinen, jukka.koskinen@go-on.fi, p.044 011 4444