Logistiikkakoordinaattori
Wippii Work

Alkuperäinen julkaisupäivä 16.5.2018

Eltel on johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta jakaantuu segmentteihin Power, Communication ja Other. Toiminta-alueina ovat Pohjoismaat, Puola ja Saksa. Eltel tarjoaa laajan valikoiman palveluita ulottuen suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitopalveluista aina kokonaisvaltaisiin projektitoimituksiin asti. Yhtiöllä on monipuolinen sopimuskanta sekä kasvava asiakaskunta suurten verkonomistajien joukossa. Eltelin palveluksessa työskentelee noin 8400 työntekijää ja konsernin liikevaihto oli 1,4 miljardia euroa vuonna 2016. Eltelin osake on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa helmikuusta 2015 lähtien

Etsimme nyt asiakkaamme Eltelin Safety Ladder-liiketoimintaan määräaikaista ja kokoaikaista

LOGISTIIKKAKOORDINAATTORIA

Espoon Vallikallioon. Määräaikaisuuden kesto on 31.1.2019 asti ja työt alkavati pikimmiten sopimuksen mukaan. Logistiikkakoordinaattorin työtehtäviin kuuluu asiakastilausten kokonaisvaltainen koordinoiminen. Käytännössä tämä tarkoittaa myyntitilausten kirjaamista, tuotteiden kuljetusten tilaamista ja jäljittämistä, laskutusta, ostotilausten tekemistä, varastotilanteen seuraamista ja asiakkaiden kanssa viestimistä heidän tilauksiinsa liittyen.

Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä soveltuvaa alempaa korkeakoulututkintoa. Aiempi työkokemus vastaavista tehtävistä katsotaan vahvaksi eduksi. Tehtävässä tarvitaan sujuvaa englannin kielen taitoa ja hyvät tietotekniset taidot helpottavat sekä nopeuttavat omaa työtäsi huomattavasti. 

Etsimme henkilöä, jolta löytyy kehityshenkistä asennetta omaa työtä ja työnkuvaa kohtaan. Rutiinit ovat kuitenkin iso osa tehtävänkuvaa, joten toivomme, että et säikähdä toistoa työpäiviesi aikana. Osaat organisoida omaa tekemistäsi tehokkaasti ja ymmärrät huolellisuuden sekä yksityiskohtien merkityksen, mutta kykenet hahmottamaan myös laajempia kokonaisuuksia. Laadukas ja kaikin puolin sujuva asiakaspalvelu on sinulle omassa toiminnassasi tärkeää. 

Vallikalliossa sinua odottaa pieni mutta tehokas tiimi kansainvälisessä yrityksessä. Tarjoamme hyvän mahdollisuuden hankkia työkokemusta esimerkiksi uran alussa olevalle ammattilaiselle. Alkuun saatkin kattavan perehdytyksen koko tulevasta työnkuvastasi. Lisäksi tarjoamme liikunta- ja lounasedun. 

Jätä hakemuksesi heti, sillä työt alkavat heti sopimuksen mukaan. Haastattelemme hakijoita jo hakuajan aikana. 

Rekrytointia hoitaa:
Julia Laakso
HR Consultant
julia.laakso@wippiiwork.com
040-7240808

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1137410
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 27.5.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo