Logistics Coordinator
3Step IT Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.3.2019

 

3 Step IT on suomalainen, kansainvälisesti yli 20 vuotta toiminut IT-laitteiden elinkaaren hallintaan erikoistunut edelläkävijäyritys. Kokonaispalvelumme avulla asiakkaat voivat hallita it-laitteiden rahoitusta, käyttöä ja uusimista kustannustehokkaasti, läpinäkyvästi ja ympäristöystävällisesti. Olemme voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä konserni, jonka liikevaihto vuonna 2018 oli 676 miljoonaa euroa. Meillä on tytäryhtiöitä 10 maassa ja palveluksessamme on noin 400 työntekijää. Viihtyisä ja moderni toimistomme sijaitsee Ruoholahdessa. Lisätietoja meistä www.3stepit.com

 

Haluatko olla mukana rakentamassa menestystarinaamme ja kehittämässä yhtä Suomen parhaista työpaikoista? Vahvistamme joukkoamme ja haemme Customer Operations yksikköön Helsinkiin asiakaspalvelu- ja logistiikkaosaajaa.

Logistics Coordinator

Etsimme Logistics Coordinatoria työskentelemään päättyvien ja palautuvien leasinglaitteiden b to b -asiakaspalvelun parissa. Periaatteemme 3 Step IT:llä on, että menestyvä liiketoiminta voi olla myös hauskaa. Jos siis asiakaslähtöinen työskentely ja sujuva kommunikointi asiakkaan ja muiden sidosryhmien kanssa on sinulle luontevaa ja olet asenteeltasi innostunut ja kehittymishaluinen, saatat olla etsimämme henkilö!

Logistics Coordinatorin työnkuva 3 Step IT:ssä on monipuolinen. Tehtäviisi kuuluu asiakaspalvelu erilaisissa päättyviin leasinglaitteisiin ja Buy Back IT-laitteiden ostopalveluun liittyvissä asioissa, asiakkaidemme IT-laitepalautusten koordinointi, kuljetustilausten tekeminen, kuljetusten valvonta sekä inventoitujen palautuserien selvittely yhdessä logistiikkakeskuksen kanssa. Myös uloslähtevien myyntitilausten käsittely ja niiden kuljetusten koordinointi kuuluvat logistiikkatiimin tehtäviin.

Tässä tehtävässä kaikkia ratkaisuja ei välttämättä ole valmiina, vaan tietotaidon soveltaminen sekä työtehtävien kehittäminen ovat oleellinen osa päivittäistä työtä. Sisäisten prosessien ja työilmapiirin edelleen kehittäminen on myös meille tärkeää. Kaikkia työtehtäviä ei edes voi etukäteen yksilöidä tai listata, mutta sen voimme luvata, että uuden oppiminen ei heti lopu!

Parhaiten pärjäät tehtävässä mikäli:

  • Asiakaspalvelu on sinulle luontevaa ja tyytyväinen asiakas on sinulle aina tavoite ja inspiraation lähde
  • Sinulla on kokemusta logistiikka-alan palveluiden hallinnasta / asiakaspalvelusta
  • Osaat keskittyä kiireessä olennaiseen ja organisoida työsi tehokkaasti
  • Tiimityö sujuu sinulta mutkattomasti ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa
  • Sinulla on avoin ja ratkaisukeskeinen asenne ja sinulla on valmiutta aloitteelliseen, joustavaan ja vastuulliseen työskentelyyn itsenäisesti ja osana tiimiä
  • Yleiset IT-taitosi ovat ajan tasalla ja uusien asioiden sekä ohjelmistojen omaksuminen on sinulle helppoa ja mieluisaa
  • suomen kielen lisäksi sinulla on sujuva englannin kielen taito, muu kielitaito katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän kehittyvässä, kansainvälisessä ja menestyvässä kasvuyrityksessä osana energistä ja aktiivista porukkaa. Pidämme myös hyvää huolta henkilöstöstämme, sillä ihmiset ovat tärkein resurssimme.

Oletko sinä etsimämme henkilö? Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 25.3.2019. Huomioithan, että täytämme tehtävät heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä voit kysyä Logistics Team Leader Kirsi Tanskaselta maanantaina 11.3.2019 klo 9.00-10.00 ja keskiviikkona 13.3.2019 klo 9.00-10.00 ja (p. 040 824 0383).

3 STEP IT TYÖPAIKKANA

Olemme aktiivinen ja energinen porukka. Periaatteemme 3 Step IT:llä onkin, että menestyvä liiketoiminta voi olla myös hauskaa. Työntekijöidemme mielestä yksi parhaista jutuista on positiivinen ja kannustava ilmapiirimme, sillä olemme onnistuneet säilyttämään suurten kasvupyrähdysten rinnalla pienen yrityksen rennon fiiliksen. Arvostamme toisiamme korkealle tittelistä riippumatta. Suhtaudumme intohimoisesti työhömme, olemme avoimia ja halukkaita oppimaan uusia asioita. Alamme markkinajohtajan asemaan olemme päässeet asenteella ja ammattitaidolla, joka näkyy niin asiakkaillemme kuin myös henkilöstötyytyväisyydessä.

Käy kurkkaamassa menoamme TÄÄLTÄ

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1241375
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Uusimaa