(Poistunut julkaisusta)

Liikkuvuuspalveluiden asiantuntija
Helsingin yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.11.2019

 

Etsimme ASIANTUNTIJAA kehittämään ja koordinoimaan kansainvälistä opiskelijavaihtotoimintaamme.

Liikkuvuuspalveluiden asiantuntijana olet osa 15 hengen asiantuntevaa tiimiä, joka vastaa yliopiston liikkuvuuspalveluiden kokonaisuuden kehittämisestä ja koordinoinnista. Yksi yliopiston strategisista tavoitteista on kansainvälistyminen, ja tuet tätä tavoitetta työssäsi konkreettisesti.

Monipuolinen tehtäväkenttäsi pitää sisällään mm.
- opiskelijoille suunnattujen kansainvälisten vaihto-ohjelmien toteuttamista, kehittämistä ja hallinnointia.
- kotimaisen opiskelijaliikkuvuuden tukitoimia, mm. JOO-opiskelu.
- kumppaniyliopistojen kanssa tehtävän yhteistyön koordinointia.
- opiskelijoille suunnattujen verkko- ja muiden palveluiden kehittämistä ja tuottamista.
- yksilö- ja ryhmämuotoista ohjausta ja neuvontaa opiskelijoille, opettajille, tutkijoille ja yliopiston muulle asiantuntijahenkilöstölle.

Toimit aktiivisesti erilaisissa kansainvälisissä ja kansallisissa yhteistyöverkostoissa, joissa jaat hyviä käytäntöjä ja saat ideoita työn kehittämiseksi.

SINUSTA
Olet kerryttänyt työkokemusta kansainvälisen koulutusyhteistyön tehtävissä ja olet kiinnostunut kansainvälistymisen tuomista hyödyistä sekä yksilön että organisaation näkökulmasta. Olet asiakaspalveluhenkinen, luonteva verkostoituja ja työskentelet konsultatiivisella ja yhteistyöhön nojaavalla työskentelyotteella. Pystyt priorisoimaan tehtäväsi kiireen alla, organisoimaan työtäsi sekä pyytämään ja antamaan apua.

Tiivis yhteistyö kollegoiden, tiedekuntien ja koulutusohjelmien edustajien ja vaihtoyhteistyöyliopistojen kanssa rakentuu vahvaksi positiivisella ja rakentavalla vuorovaikutuksellasi. Koulutustaustasi on tehtävää tukeva ylempi korkeakoulututkinto. Kansainvälisessä työskentely-ympäristössämme tarvitset suomen lisäksi sujuvaa englannin kielen taitoa. Eduksesi on, mikäli sinulla on muuta kielitaitoa, tuntemusta Erasmus-ohjelmasta, kokemusta kansainvälisten kulttuurienvälisten tietojen ja taitojen kouluttamisesta tai yhteistutkintojen kehittämisestä.

MIKSI MEILLE?
Tiimissämme työskennellään hyvässä ilmapiirissä ja yhteisvastuullisesti. Kanssamme tulet osaksi suurempaa, noin 300 osaavan opetus- ja opiskelijapalveluiden ammattilaisen joukkoa, joka tarjoaa sinulle mahdollisuuksia urallasi. Yhdessä opettajien kanssa luomme opiskelijoillemme hyvää oppimisen arkea. Kanssamme pääset kehittämään toimintaamme ja omaa asiantuntijuuttasi. Huolehdimme hyvinvoinnistasi ja arkesi sujuvuudesta mm. joustavien työaikojen, kattavan työterveyshuollon sekä edullisten ja monipuolisten Unisportin liikuntapalveluiden avulla.

KIINNOSTUITKO?
Odotamme hakemustasi rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 25.11.2019. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat hakijat jättävät hakemuksensa tehtävään SAP HR -portaalissa.

Tehtävä on vakituinen ja täytämme sen kuuden kuukauden koeajalla.
Lisätietoja tehtävästä antaa liikkuvuuspalveluiden päällikkö Minna Koutaniemi, p. 02941 22939, minna.koutaniemi@helsinki.fi.

 

TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ!

#helsinkiunicareers #wearehelsinkiuni

Helsingin yliopisto on vahva vaikuttaja Suomessa ja maailmalla. Ratkomme ongelmia, jotka koskettavat meistä jokaista. Opetus- ja opiskelijapalvelut tarjoaa osana yliopistopalveluiden kokonaisuutta asiantuntevaa informaatiota ja asiakaslähtöisiä palveluja yliopisto-opinnoista kiinnostuneille, yliopistossa opiskeleville, avoimen yliopiston opiskelijoille ja yliopiston henkilöstölle.

Liikkuvuuspalveluiden yksikkö toimii osana opetus- ja opiskelijapalveluiden kokonaisuutta. Koordinoimme opiskelija-, opettaja-, tutkija- ja henkilökuntaliikkuvuuden toteuttamista ja kehittämistä sekä niihin liittyviä palveluita. Tuemme kansainvälisten opetusyhteistyön hankkeiden kehittämistä, koordinointia ja hallintaa sekä avustamme koulutusohjelmia näiden hankkeiden rahoituksen hakemisessa. Asiantuntijamme työskentelevät koulutusohjelmien kansainvälistämisen sekä kansainvälisen vaihdon asiantuntijoina, koordinaattoreina, yhteistyökumppaneina ja apurahojen hallinnoijina. Lisäksi kehitämme ja ylläpidämme liikkuvuuden tietohallintoa ja Mobility Online –tietojärjestelmää, sekä ohjaamme sen käytössä. Neuvontaa tarjotaan mm. vaihtomahdollisuuksista, hakemisesta ja vaihtoapurahoista.