Liiketoimintakoutsi
Business Finland Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.10.2018

Haemme digitalouden liiketoimintakoutseja, 1 Kuopioon, 1 Tampereelle ja 1 Vaasaan
TEHTÄVÄNÄ SUOMI

Liiketoimintakoutsi näkee digitalisaation mahdollisuuksia kaikkialla suomalaisessa liike-elämässä. Ajattelet, että liiketoimintamallit on tehty uudistettaviksi ja uudelleen ajateltaviksi digitalisaation avulla.


TEHTÄVÄNÄSI ON
Toimia asiakasvastaavana asiakasrajapinnassa ja toteuttaa Business Finlandin kansainvälistymis- ja innovaatiopalveluita. Vaikuttaa näin suomalaisten yritysten ajattelutapaan, tavoitteisiin ja viennin kasvattamiseen. Tehtävässäsi olet aktiivisesti yhteydessä Business Finlandin Globaalin verkoston kanssa välittäen asiakkaillesi ja sidosryhmillesi tietoa eri markkinoiden mahdollisuuksista. Sinulla on keinot ja näkemys potentiaalisten yritysten sparraamiseen ja haastamiseen. Olet Suomen asialla, janoat tuloksia, saat asioita tapahtumaan ja olet valmis laittamaan koko persoonasi peliin. Tehtävänäsi on hahmottaa ja hoksauttaa Business Finlandin asiakasyritysten potentiaalisia kasvupolkuja ja liiketoimintamallien uudistamista lähinnä digitalisaation keinoin. Päätehtäväsi on kiertää ja tavata asiakkaitasi myös oman maakuntasi ulkopuolella.


MITÄ ODOTAMME SINULTA
Olet ihminen, joka ajattelee ja innostuu, tarvittaessa isostikin. Teet työsi sisulla. Ongelmat ovat sinulle mahdollisuuksia, haasteet elämäsi suola. Perustelet ja kommunikoit näkemyksesi tarvittaessa rohkeasti. Olet ylpeä työstäsi asiantuntijaorganisaatiossa, työtovereistasi ja työnantajastasi. Olet oman itsesi johtaja, joka sparraa, kuuntelee, arvostaa ja innostaa muita. Verkostoituminen merkitsee sinulle jatkuvaa kehittymistä ja uusia, tuoreita näkökulmia. Uskot yhteistyöhön ja arvostat ihmisiä. Osaat kiittää ja antaa rakentavaa palautetta.  
Ymmärrät digitalisaation tuomat hyödyt yrityksen kasvulle. Sinulla on kokemusta digitalisaation hyödyntämisestä tuotanto- tai palvelu-yrityksissä. Olet luonteeltasi ratkaisumyyjä, joka sparraa uusia näkemyksiä ja vaikuttaa asiakkaidemme käyttäytymiseen ja valintoihin. Osaat vakuuttaa asiakkaamme digitalisoinnin, innovoinnin ja kansainvälistymisen järkevyydestä. Saat asiakkaat nostamaan rimaansa sekä osaamisen että liiketoiminnan kasvattamisen suhteen. Haluat ja kykenet toimimaan osana kansainvälistä verkostoamme. Osaat vakuuttaa myös suuria yleisöjä esiintymiselläsi, osaamisellasi ja kokemuksellasi, lavalla ja somessa. Sinulla on näyttöjä aktiivisesta työotteesta verkostoissa tai kansainvälisessä liiketoiminnassa. Tunnet modernit liiketoimintamallit. Voit olla kokenut konkari tai vasta vähemmän kannuksia hankkinut innokas uudistaja. Olet sujuva englannin kielessä.


MITÄ TARJOAMME SINULLE
Business Finlandissa pääset näkemään Suomen ja koko maailman elinkeinoelämän kirjon. Toiminnassamme kohtaavat elinkeinoelämän ja tutkimuksen edelläkävijyys sekä vastuullinen poliittinen päätöksenteko. Business Finlandissa olet mukana auttamassa suomalaisia yrityksiä kansainvälistymään ja tekemään kotimaisesta kilpailuympäristöstä vetovoimaisempaa. Työllämme on suuri vaikutus koko Suomen tulevaisuudelle.
Osaamisemme kirjo on valtava. Yhteisömme on täynnä omien alojensa huippuja. Osana kansainvälistä ja monikulttuurista työympäristöä tapaat kollegoja eri maista ja pääset kurkistamaan eri toimialoille. Monipuolisena organisaationa pystymme kehittämään työtehtäviä ja edistämään uraunelmiasi.


LISÄTIEDOT
Osana rekrytointiprosessia toteutamme valitulle henkilölle tämän suostumuksella turvallisuusselvityksen (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Lisätietoa osoitteesta: http://www.supo.fi/turvallisuusselvitykset


Lisätietoja antaa Senior Director Juha Suuronen p. 050 557 7896 ke 17.10.2018 klo 14-16 ja ti 23.10. klo 9-11.


Lähetä hakemuksesi tehtävään palkkatoiveineen täyttämällä lomake, viimeistään 28.10.2018 osoitteessa https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/toihin-meille/tyopaikat/ (Täytäthän sen paikkakunnan hakemuksen, minne haet)

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1192445
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Kuopio, Tampere, Vaasa