(Poistunut julkaisusta)

Liiketoimintajohtaja
LähiTapiola

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.10.2018

LähiTapiola Loimi-Häme etsii nyt alueyhtiön liiketoiminnasta vastaavaa

LIIKETOIMINTAJOHTAJAA 

LähiTapiola Loimi-Häme toimii väestöllisesti keskeisellä kasvualueella Kanta-Hämeessä, Etelä-Pirkanmaalla ja itäisessä Varsinais-Suomessa. Meillä on noin 30 prosentin markkinaosuus alueellamme. LähiTapiola Loimi-Hämeellä on toimipaikat Hämeenlinnassa, Forssassa, Janakkalassa, Lempäälässä, Loimaalla, Toijalassa, Tuuloksessa ja Valkeakoskella. Meillä on noin 65 000 asiakasta, joille alan parasta palvelua tarjoaa 90 asiantuntijaa. Meillä on mittava yritys- ja maatila-asiakaskanta sekä kasvava henkilöasiakaskunta, joita palvelemme monikanavaisesti.

Liiketoimintajohtajana vastaat tavoitteiden mukaisesta, kokonaisvaltaisesta ja kannattavasta liiketoiminnan kasvusta, uusmyynnistä sekä nykyisten asiakkuuksien tehokkaasta hoidosta ja lisämyynnistä koko toimialueella. Vastuullasi on myös elämänturvatuotteiden ja muiden kumppanien vakuutus-, pankki- ja rahoitustuotteiden myynti. Kehität ja valmennat omaa organisaatiotasi osallistumalla itse aktiivisesti päivittäiseen toimintaan ja kehität aktiivisesti sidosryhmäsuhteita. Vastaat myös oman vastuualueesi seuranta- ja raportointijärjestelmien käytöstä ja kehittämisestä. Toimit johtoryhmän jäsenenä ja toimitusjohtajan alaisuudessa.

Odotamme sinulta 

  • liiketoimintajohtamisen osaamista ja kykyä strategiseen ajatteluun 
  • finanssialan ominaispiirteiden tuntemusta 
  • vankkaa esimieskokemusta liiketoiminnan menestyksekkäästä johtamisesta
  • tuloshakuisuutta ja tavoitteellisuutta 
  • valmentavaa johtamisotetta ja kykyä innostaa henkilöstöä ja omaa esimiestiimiä 
  • kykyä johtaa muutoksessa ja toimia suunnannäyttäjänä 
  • tahtoa ja kykyä uudistaa ja kehittää 
  • erinomaisia verkostoitumistaitoja
  • innostusta LähiTapiolan elämänturvastrategian toteuttamiseen

Tarjoamme 

  • haasteellisen tehtävän, jossa pääset laajasti vaikuttamaan yhtiön toimintaan 
  • tueksesi koko LähiTapiola-ryhmän osaamisen ja yhteistyön 
  • kilpailukykyisen palkan ja erinomaiset henkilöstöedut

Lisätietoja antaa  Toimitusjohtaja Lauri Riekkola, lauri.riekkola@lahitapiola.fi,  ja puhelimitse etukäteen ajan varaamalla numerosta 0407453879/ Suvi Hautamäki. Aika puhelintiedusteluille järjestetään 11.10. klo 10-15 välillä ja 18.10 klo 9-15 välillä.

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi viimeistään 29.10.2018 mennessä tässä osoitteessa. Haethan pian, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana.   

Tehtävään valittavan henkilön tulee täyttää vakuutusalan hyvämaineisuusvaatimukset, ja tämä varmistetaan työsopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä.