Liiketoimintajohtaja, toteutus
WasaGroup Oy

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 15.2.2021

WasaGroup on suomalainen yksityisessä omistuksessa oleva kiinteistö- ja rakennusalan konserni. WasaGroup-konsernin toimialat kattavat kaikki kiinteistösijoittajan, kiinteistön omistajan ja rakentajan tarvitsemat palvelut. Wasa360-palvelumallilla tuotamme asiakkaallemme räätälöidysti rakennushankkeen kaikki palvelut avaimet käteen -periaatteella. Koko konsernissa työskentelee noin 100 henkilöä, ja toimipisteemme sijaitsevat Vaasassa ja Helsingissä. WasaGroup-konsernin liikevaihto oli 58 miljoonaa euroa vuonna 2019.

 

Toiminnan edelleen kasvaessa haemme joukkoomme kokenutta kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista toimimaan toteutusvaiheen

 

LIIKETOIMINTAJOHTAJANA

 

vuokramallilla toteutettaviin kiinteistökehityshankkeisiin. Työpaikka sijaitsee Helsingissä tai Vaasassa. Myös osittainen etätyö muulta paikkakunnalta, esimerkiksi Tampereelta onnistuu. Vastaat työssäsi rakennuttamis- ja projektituotantomme liiketoiminnasta, eli kiinteistökehityshankkeidemme toteutusvaiheesta, sekä sen kehittämisestä ja kasvattamisesta. Paikka on ainutlaatuinen näköalapaikka, koska pääset työskentelemään itse kehittämämme, kokonaisvaltaisen Wasa360-toimintamallin kanssa. Toimit esimiehenä kokeneille ammattilaisillemme mm. myynnin tuessa, rakennuttamisessa ja suunnittelujohdossa. Kuulut myös konsernin johtoryhmään ja vastaat osaltasi strategian jalkauttamisesta organisaatioon.

 

Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (esimerkiksi RI/DI/KTM) ja usean vuoden työkokemus kiinteistö- ja rakennusalan johto- ja/tai kehitystehtävistä tai sinulla on vahva kaupallisen kiinteistökehittäjän tausta. Eduksesi katsomme työkokemuksen rakennuttamistoiminnan johtamisesta. Arvostamme tehtävässä vahvaa liiketoimintalähtöisyyttä, itsenäistä työskentelyotetta, yhteistyötaitoja ja kehitysmyönteisyyttä. Meillä saat työskennellä monipuolisten kiinteistökehityshankkeiden parissa ympäri Suomea ja olla yhtenä edelläkävijänä organisaatiossa, jossa osaamistasi arvostetaan ja sinulle annetaan vapautta sekä vastuuta. Työ edellyttää jonkin verran matkustamista.

 

Liity mukaan rakentamaan WasaGroupin kasvutarinaa ja lähetä cv:si jo tänään! Lisätietoja tehtävästä antaa hankekehitysjohtaja Timo Pahkala, p. 050-361 4664 tai hallituksen puheenjohtaja Ari Tyynismaa, p. 040-506 4547. Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi sekä palkkatoiveesi 14.3. mennessä osoitteessa wasagroup.fi/ura.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1426062
  • Tehtäväalue: Konsultointi, Rakennusala, Toimistotyö
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Avoin
  • Lisätietoja antaa: Hankekehitysjohtaja Timo Pahkala, p. 050-361 4664 tai hallituksen puheenjohtaja Ari Tyynismaa, p. 040-506 4547