(Poistunut julkaisusta)

Leirikeskusten yövalvojat
Kuopion seurakuntayhtymä

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.2.2020

Yövalvojia tarvitaan leirikeskuksiin kesäkuun alkupuolelta aina elokuun puoliväliin saakka. Leirejä järjestetään seurakuntayhtymän omissa leirikeskuksissa Hirvijärvellä Karttulassa, Rytkyllä ja Poukamassa. Lisäksi leirejä pidetään Aholansaaressa Nilsiässä, sekä kaksi leiriä Tievatuvalla Saariselällä. Aholansaaren ja Tievatuvan leireillä yövalvoja on mukana koko leirin ajan ja hän majoittuu leirikeskuksessa.

Työ ei ole kokoaikaista, vaan työajasta sovitaan erikseen työvuoroja suunniteltaessa.Työntekijät voivat halutessaan tehdä myös 1-2 vko työjaksoja, eikä koko kesätyötä.

Kesän leireille tarvitaan yhdeksän yövalvojaa ja yksi varahenkilö.

Tehtävään valittavan henkilön tulee olla vähintään 18-vuotias. Aiempi toimiminen seurakuntatyössä on eduksi. Työ vaatii hyvää sopeutumiskykyä ja jaksamista. Työaika sijoittuu yöhön, eli n. klo 22 - 06 välille, (työjakson pituus on 8 tuntia/yö).

Yövalvojien ei ole mahdollista majoittua leirikeskuksissa. Yövalvojalla tulee olla suoritettuna EA1 kurssi tai se on suoritettava ennen tehtävän vastaanottamista

PALKKAUS: tuntipalkka 8,25 euroa/tunti (maksetaan tuntilistan mukaan) ja lisäksi maksetaan ilta-, yötyö- ja sunnuntaityölisät.

Yövalvojien alkusammutuskoulutus ja työhön perehdyttäminen pidetään perjantaina 8.5.2020 kello 8.30 - 11.30 Rytkyn leirikeskuksessa ja jatkuu omassa kesätyö leirikeskuksessa klo 14 saakka (ei Aholansaari ja Tievatupa). Tähän koulutuspäivään jokaisen valitun yövalvojan edellytetään osallistuvan ja hänelle maksetaan siitä palkka.

HAKUAIKA TEHTÄVÄÄN: 10. - 23.2.2020

Hakemusten perusteella suoritetaan haastateltavien valinta, haastatteluun valituille lähetetään kirjallinen kutsu.

HAASTATTELUT pidetään maanantaina 16.3.2020 Kuopiossa.

Lisätietoja antavat leirikeskustenhoitaja Anu Eronen p. 040-4848 488 tai nuorisosihteeri Hanna Kärsämä p. 040-4848 474.