(Poistunut julkaisusta)

Leipuri
RTK-Henkilöstöpalvelu

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.4.2019

Eletään vuotta 1983. Kaksi leipurin koulutuksen saanutta tamperelaista kaverusta päättää perustaa leipomon, Munkkimiehet Oy:n. Yrityksen ensimmäiset tilat sijaitsevat Tampereen historiallisessa leipomomiljöössä, Rieväkylässä, omakotitalon kellarissa. Jo toiminnan alussa ohjenuoraksi otetaan ”Leivo kaunis pulla ja anna sille hyvä maku”.

Töitä tehdään nöyrästi, ennakkoluulottomasti ja innovoiden – sloganiksi muodostuu ”Makujen mielihyvää”. Yritys perustaa maan ensimmäiset paistopisteet marketteihin ja valmistetaan Suomen ensimmäiset sulattamista vaille valmiit tuotteet ja cookiesit. Varsinaisen leipomoliiketoiminnan rinnalle tulevat myös kahvilat, joista tulee heti suosittuja. Toimitilat vaihtuvat Messukylästä Käpylään ja siitä edelleen Ruskoon, jossa ne vielä nykyisinkin sijaitsevat.

Yrityksen tasainen kasvu jatkuu, jopa läpi 90-luvun laman ajan. Perinteisestä paikallisleipomosta kasvaa valtakunnallinen toimija. Myös 2000-luvulla sama suunta jatkuu – toiminta on vakavaraista ja eteenpäin pyrkivää. Munkkimiehet noteerataan toistuvasti elintarviketoimialan vahvimpien yritysten joukkoon.

Tutustu asiakasyritykseemme lisää heidän kotisivuillaan www.munkkimiehet.fi/

Oletko leipomoalan koulutuksella ja/tai kokemuksella varustettu tekijä joka taitaa käsinleipomisen?

Haemme Munkkimiehet Oy:lle nyt ammattitaitoista leipuria!

Olet sitten pitkän linjan alan ammattilainen tai hiljattain leipomoalan tutkinnon suorittanut uusi ja nälkäinen tekijä, saatat olla etsimämme henkilö!

Työ on fyysistä, joten se suorittaminen edellyttää hyvää peruskuntoa. Hygieniapassi on vaatimus. Työt alkavat määrä-aikaisella vuokratyösuhteella mahdollisimman pian ja kestävät 4-8kk. Työaika on 37,5h/vk, työt tehdään lähtokohtaisesti 2-vuorossa klo 6-21 välisenä aikana. Työpaikka sijaitsee Ruskon teollisuusalueella.

RTK-henkilöstöpalvelun työntekijänä saat käyttöösi kattavat työterveyshuoltopalvelut sekä kulttuuri- ja liikuntasetelit tukemaan hyvinvointiasi myös vapaa-ajalla.

Tämä on juuri SINUN mahdollisuus päästä osaksi hienoa tiimiä vaihtelevalla työnkuvalla maineikaassa yrityksessä.

Kiinnostuitko?

HAE PAIKKAA TÄSTÄ!

Jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä Janneen: (janne.malmisaari@rtkhenkilostopalvelu.fi / 044 412 4637, puhelintiedustelut arkisin klo 10-15).

#montasyytäinnostua #rtkhenkilöstöpalvelu

Etsitkö työtä vaiko työlle ammattitaitoista tekijää? RTK-Henkilöstöpalvelu on monipuolisesti palveleva valtakunnallinen henkilöstöpalvelutalo. Me RTK-Henkilöstöpalvelussa olemme erikoistuneet yritysten henkilöstöratkaisuihin ja tehtävänämme on yhdistää parhaat palvelut ja tekijät– nopeasti, luotettavasti ja ammattitaitoisesti. Toimintamme perustuu asiakkaidemme tarpeiden aitoon ymmärtämiseen sekä pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin. Tavoitteenamme on löytää jokaiseen työhön osaava tekijä. Toimintamme perusta ovat työntekijämme, joille olemme luotettava työnantaja. Katso sinua lähinnä palveleva toimipisteemme www.rtkhenkilostopalvelu.fi.


Janne Malmisaari
Rekrytointivastaava/markkinointiassistentti
044 412 4637
janne.malmisaari@rtkhenkilostopalvelu.fi