(Poistunut julkaisusta)

Lehtori, fysioterapia
LAB-ammattikorkeakoulu

Alkuperäinen julkaisupäivä 6.10.2020

Haemme fysioterapian lehtoria LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikköön Lappeenrantaan vakituiseen työsuhteeseen 1.1.2021 alkaen.

Tehtävän menestyksellinen hoito edellyttää vahvaa fysioterapian asiakastyön osaamista ja työkokemusta. Keskeisinä osaamisalueina ovat erityisesti ergonomia ja työfysioterapia. Opetus- ja ohjaustehtävät painottuvat laajasti fysioterapian ammattityöhön.

Tehtäviin sisältyy opetuksen lisäksi osallistuminen koulutuksen kehittämiseen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä erilaisiin työelämän kanssa toteutettaviin hankkeisiin. Edellytämme hakijoilta hyvää englannin kielen taitoa ja kykyä toimia kansainvälisissä verkostoissa,  hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä.  Arvostamme kokemusta projekti- ja hanketyöskentelystä ja innovatiivista työotetta.

Lehtorin pätevyysvaatimukset määräytyvät Valtioneuvoston asetuksen ammattikorkeakouluista 1129/2014 mukaisesti. Ammattikorkeakoulun lehtorin tutkintovaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lehtorilta, jonka opetustehtävään pääosin kuuluu ammattiopintojen järjestäminen, vaaditaan lisäksi vähintään kolmen vuoden käytännön kokemus tutkintoa vastaavissa tehtävissä. Edellytämme lisäksi pedagogista pätevyyttä tai pedagogisten opintojen suorittamista tehtävässä aloittamisen jälkeen.

LAB-ammattikorkeakoulun toimipaikat ovat sekä Lappeenrannassa että Lahdessa. Tehtävä edellyttää matkustamista.
 
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haasteellisen tehtäväkokonaisuuden.

Tehtävä täytetään kuuden kuukauden koeajalla sopimuksen mukaan. Palkkaus määräytyy voimassa olevan työehtosopimuksen mukaisesti.

Lähetä hakemus ja CV viimeistään 20.10.2020 klo 16.00 sähköisen hakulomakkeen kautta.

 

Rekrytointijärjestelmän tekninen tuki: recruitment@lab.fi