Tietoa tehtävästä
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Leppäkorven koulu
Korpikontiontie 5, 01450 Vantaa
Työsuhteen kesto: Määräaikainen 07.01.2025 tai sopimuksen mukaan - 31.05.2025
Hei fysiikan ja kemian opettajat! Haemme Leppäkorven kouluun fysiikan ja kemian opettajaa kevätlukukaudeksi.
Leppäkorven koulu on vuosiluokkien 1-9 yhtenäiskoulu, jossa opiskelee lukuvuonna 2024-2025 noin 860 oppilasta. Aikuisia kouluyhteisössämme työskentelee n. 80. Koulumme sijaitsee Korsossa pääradan varressa, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Toimimme nykyaikaisessa koulurakennuksessa, joissa on ajanmukainen opetusvälineistö. Koulumme lähiympäristö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet oppimiselle ja liikkumiselle.
Koulumme tavoitteena on olla pedagogisesti yhtenäinen peruskoulu, jossa eri-ikäiset oppijat kohtaavat ja ovat keskenään vuorovaikutuksessa päivittäin. Luokanopetus ja aineenopetus sijoittuvat koulussa lähelle toisiaan ja koulun aikuiset tekevät yhteistyötä keskenään, mikä tukee yhtenäisen peruskoulun ajatusta ja mahdollistaa oppilaille eheän koulupolun ensimmäisestä luokasta perusopetuksen päättymiseen asti.
Haemme yhteisöömme yhteisopettajuudesta kiinnostunutta matemaattisten aineiden (fysiikka, kemia) opettajaa, joilla on halu tehdä opetustyötä yhdessä opettajaparin kanssa sekä kokeilla ja kehittää yhteisopettajuuden muotoja omassa opettajatiimissä. Toivomme sinulta ratkaisukeskeistä, kehittämismyönteistä ja oppilaslähtöistä otetta työntekoon. Opetustunteja sinulla on 20,5 (fy/ke 20, tuta 0,5). Tehtävään kuuluu 7. luokan luokanvalvojuus.
Kehitämme kouluamme ProKoulu-toimintamallin mukaisesti, mikä tarkoittaa koko aikuisyhteisön yhteisiä tavoitteita ja toimintatapoja oppilaiden käyttäytymisen ohjaamiseen positiivisen palautteen avulla. Edellytämme hakijalta toimintamallin mukaiseen kasvatustyöhön sitoutumista.
Tarjoamme sinulle yhteistyötä tukevat nykyaikaiset oppimisen tilat ja ajanmukaiset välineet sekä osaavan työyhteisön. Meidän koulussamme panostetaan henkilöstön yhteisöllisyyteen ja työhyvinvointiin. Uuden opettajan tukena meillä on opettajamentorit.
Vantaa työnantajana tukee työhyvinvointiasi tarjoamalla sinulle henkilöstöetuina kulttuuri- liikunta- ja hyvinvointiedun sekä työmatkaedun.
Tutustu kouluumme Instargramissa: leppakorvenkoulu
Tervetuloa töihin meille!
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Kaupunki on turvallinen työnantaja, joka tarjoaa henkilöstölle laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissamme arvostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tule opettajaksi Vantaalle! Tutustu opettajan työhön Vantaa.fi:ssä.(https://www.vantaa.fi/fi/tyo-perusopetuksessa-ja-toisella-asteella)
Vantaan kaupunki tarjoaa työntekijöilleen monipuoliset henkilöstöedut, kuten liikunta- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön. Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi työntekijöille on usein tarjolla alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Jos jäit vielä pohtimaan, mitä Vantaalla on sinulle tarjottavaa, käy verkkosivuillamme lukemassa lisää syitä valita Vantaa.(https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/toissa-vantaalla/johtaminen-tyohyvinvointi-ja-henkilostoedut)
Työsuhteen tietoja
Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.
Palkkaus: OVTES
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 2 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Virkasuhde
Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan
Yhteystiedot:
Rehtori
Hasari Päivi
040-5935419
paivi.hasari@vantaa.fi
Tavoitettavissa virka-aikana klo 8.30-16 (ajalla 23.12.-31.12. jätäthän rehtorille soittopyynnön)
Apulaisrehtori Satu Olava satu.olava@vantaa.fi p. 040 5747833
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

Palkkaus
Aikapalkka
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 2.1.2025 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.