Lehdenjakaja
Lounais-Suomen Tietojakelu Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 3.6.2019

Tule jakamaan Turun Sanomia!

Etsimme täysi-ikäisiä, reippaita ja oma-aloitteisia jakajia Turun ja ympäristökuntien varhaisjakeluun. Jakelun päätuote on Turun Sanomat. Sanomalehtien lisäksi jaetaan osoitteellista postia. Tarjoamme sinulle vakituisen tai halutessasi määräaikaisen työsuhteen sekä mahdollisuuden lisäansioihin esimerkiksi muun työn tai opiskelun ohessa.

Työnkuva:

  • Työaika 3–4 tuntia yössä, mikä sijoittuu noin klo 2–6 väliselle ajalle. Jakelua tehdään kaikkina viikonpäivinä ja vapaapäivät vaihtuvat viikoittain.
  • Työt tehdään Turussa ensisijaisesti työnantajan pyörällä. Reitistä riippuen työ saatetaan tehdä myös omalla tai työnantajan autolla. Maksamme kilometrikorvauksen oman auton käytöstä, kun reitti on määritelty omalla autolla tehtäväksi.
  • Palkkaus perustuu tuntipalkkaan (Teollisuusliiton työehtosopimus). Mainosjakelusta saa erillisen kappalekorvauksen.
  • Perehdytämme sinut tehtäviin ja jakopiireihin ennen varsinaisen työn aloittamista. Harjoittelu on palkallista.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää kohtuullista fyysistä kuntoa, huolellista ja itsenäistä otetta työhön sekä sopeutumista yötyöhön.

Kiinnostuitko?

Täytä hakemus osoitteessa www.lstj.fi ja valitse ”Hae jakajaksi”

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1274351
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sähköposti: Lähetä sähköpostia
  • Sijainti: Turku, Varsinais-Suomi
  • Lisätietoja antaa: Voit kysyä lisätietoja soittamalla, tekstiviestillä, WhatsAppilla tai sähköpostilla! Työnhakuasioissa sinua auttavat Ella (0400 384664) ja Mikael (050 5163463), rekrytointi@lstj.fi.