(Poistunut julkaisusta)

Learning & Competence Manager
Telia Cygate Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.2.2020

Vahva arvopohja ja kyky saada tuloksia aikaan. Mahdollisuus toteuttaa itseään monipuolisesti sekä kehittyä ja edetä kansainvälisessä konsernissa. Vapaa ja vastuullinen työilmapiiri, jossa työskentelet alasi kovimpien asiantuntijoiden kanssa toimialoja murtavien teknologisten innovaatioiden parissa. Tätä on Telia Cygate – Home of Experts.

 

Seuraava mahdollisuutesi

Telia Cygate jatkaa onnistunutta kasvuaan Suomen parhaaksi ICT-kumppaniksi. Meitä teliacygatelaisia on yli 400 ja nyt tarvitsemme sinua vahvistamaan kasvumme rakentamista. Tehtävä on meillä uusi, joten pääset luomaan roolia alusta saakka osaamistasi hyödyntäen. Tehtäviisi kuuluu pääsääntöisesti osaamisen kehittämiseen tähtäävien kehitysohjelmien suunnittelu ja toteutus sekä huippuasiantuntijoiden oppimismahdollisuuksien rakentaminen. Pääset vaikuttamaan osaamisen johtamiseen ja sen kehittämiseen laajalla skaalalla vieden parhaita käytäntöjä toteutukseen. Työskentelet laajassa verkostossa, johon kuuluvat Telia Cygaten johtoryhmä, esimiehet ja asiantuntijat sekä Telia-konsernin osaamisen johtamisen ammattilaiset ja ulkoiset kumppanit.

 

Kuka sinä olet?

Sinä olet aikaansaava tekijä, jolle kokemus on opettanut parhaita käytäntöjä oppimisympäristöjen rakentamiseen ja osaamisen johtamiseen. Olet myös näkijä, joka kehittää organisaation keskeisiä kompetensseja ja kyvykkyyttä eteenpäin ja näkee helposti mahdollisuuksia erinomaisen oppimisympäristön syntymiseen. Haluat kehittää ja varmistaa, että yrityksen osaaminen ja kyvykkyydet varmistavat menestyksen pitkälle tulevaisuuteen. ICT-alan keskeiset trendit ja teknologiat ovat sinulle jatkuva kiinnostuksen kohde. Sinua innostaa työskennellä erilaisten sidosryhmien kanssa ja otat erilaiset toimeksiannot ja projektit mahdollisuutena oppia ja kasvaa.

 

Mitä voit odottaa

Pääset heti käärimään hihasi ja aloittamaan tehtävässä vauhdilla. Tulet tekemään osaamisen kehittämiseen liittyviä asioita laajalla skaalalla, haastamaan esimiehiä, liidaamaan ohjelmia, vaikuttamaan oppimiskulttuuriin ja luomaan oppimisen standardeja. Vaikka tehtävä on uusi, tukea on saatavilla ja tehtävässä voit hyödyntää Telian jo olemassa olevia menetelmiä ja työkaluja, esim. eLearning-mahdollisuuksia.

 

Tässä tehtävässä sinä tulet mm.

  • suunnittelemaan ja toteuttamaan kehitysohjelmia tukemaan yrityksemme kasvustrategiaa
  • linkittämään osaamisen johtamisen strategiseen henkilöstösuunnitteluun
  • kehittämään osaamisen johtamisen prosesseja, menetelmiä ja sisältöjä
  • kehittämään osaamisen johtamisen monitorointia ja mittaamista
  • tukemaan tiimejä ja yksilöitä osaamisen kehittämisen tavoitteellisuudessa ja toteutuksessa
  • rakentamaan yrityksemme asiantuntija- ja oppimiskulttuuria laaja-alaisesti.

 

Toivomme aiempaa kokemusta

  • vastaavasta roolista ja toimintaympäristöstä
  • koulutusstrategian luomisesta ja siitä johdettujen toimenpiteiden käyttöönotosta
  • muutosjohtamisen eri osa-alueista ja niiden linkittämisestä yrityksen kasvustrategiaan
  • oppimiskokonaisuuksien konseptoinnista, menetelmistä ja mallintamisesta
  • fasilitaattorina ja/tai kouluttajana toimimisesta
  • ulkoisen toimittaja- ja kumppaniverkon hallitsemisesta ja kehittämisestä

 

Odotamme lisäksi, että sinulla on

  • erinomaiset yhteistyö- ja viestintätaidot
  • kokemusta LMS-järjestelmistä
  • soveltuva koulutus, esim. ammattikorkeakoulusta tai korkeakoulusta
  • erinomainen suomen kielen taito ja erittäin hyvä englannin kielen taito

 

Tehtävään valittavalle tehdään vähintään suppea turvallisuusselvitys luotettavuuden varmistamiseksi turvallisuusselvityslain (726/2014) mukaisesti. Vaihtoehtoisesti työntekijä voi esittää voimassaolevan henkilöturvallisuusselvitystodistuksen.

 

Innostuitko ja haluat osaksi matkaamme? 

Lähetä meille näköisesi työhakemus rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 23.2.2020.

 

Lisätietoja tehtävästä, tiimistä tai meillä työskentelystä antaa tuleva esimiehesi, People Partner Seija Ronkainen puhelimitse 040 302 6512 pe 7.2. klo 9:30-10:30 ja to 13.2. klo 8-9, tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@teliacygate.fi.

 

Welcome to Telia Cygate – to the Home of Experts!

Telia Cygate toteuttaa vaativia asiakasratkaisuja tietoverkkojen, tietoturvan, ohjelmistojen, lohkoketjujen, identiteetinhallinnan sekä konesali- ja pilvipalveluiden parissa. Luomme rohkeasti toimialan tulevaisuutta yli 400 asiantuntijan voimin. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella, Turussa, Lahdessa ja Kotkassa. Lisäksi olemme aina siellä missä asiakkaamme meitä tarvitsevat.