(Poistunut julkaisusta)

Lean kehityspäällikkö
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.2.2018

Ryhmäpalveluiden Keskitetty palvelutuotanto tuottaa keskitetysti OP Ryhmän liiketoiminnoille sekä Osuuspankeille asiakaspalvelua ja taustatehtäviä. Tuotamme vuosittain noin 3 miljoonaa asiakaspalvelukontaktia ja noin 5 miljoonaa taustatehtävätransaktiota. Toimimme 17 paikkakunnalla noin 1600 ammattilaisen voimin.

Haemme nyt Keskitettyyn palvelutuotantoon Prosessikehitysyksikköön Lean-kehityspäällikköä vakituiseen työsuhteeseen vastaamaan ensisijaisesti pankkitoiminnan palveluiden prosessikehittämisestä. Työsuhde on vakituinen ja sijaintipaikkakunta Helsinki tai Tampere.  

Lean-kehityspäällikkö

Lean-kehityspäällikkönä vastaat edustamasi liiketoiminta-alueen prosessikehitysprojektien vetämisestä, tavoitteenasetannasta ja tuloksista. Työkalupakkiimme kuuluvat Lean-prosessijohtamisen ja -kehittämisen periaatteet, toimintamallimuutokset, sovellusrobotiikka sekä tuotantojärjestelmien kehittäminen, joiden avulla virtaviivaistamme toimintatapoja ja kehitämme Keskitetyn palvelutuotannon palveluita entistä virheettömämmiksi ja tehokkaammiksi.

Roolissasi työskentelet kiinteästi yhdessä alueen palveluista vastaavien tiimien ja kehittämisestä vastaavien asiantuntijoiden kanssa. Tuet myös osaltasi päivittäisjohtamisen ja jatkuvan parantamisen käytäntöjen jalkautumista tiimeihin ja varmistat prosessikehittämisen ja muun liiketoiminnan kehittämisen yhteensopivuuden. 

Ymmärrät ja huomaat toimintamallien kehittämisen, virtaviivaistamisen ja digitalisoinnin mahdollisuudet palveluprosessien kehittämisessä ja pystyt tunnistamaan sovellusrobotiikalla automatisoitavissa olevat kohteet. Arvioit prosessien kehitystarpeet analyyttisesti ja seuraat prosessien suorituskykyä sujuvasti tarpeeseen sopivalla mittaristolla.  Tarvittaessa vetämissäsi kehitysprojekteissa myös suunnitellaan ja toteutetaan prosessien kehittämiseen ja suorituskykyyn liittyviä päivittäisjohtamisen mittareita.

Odotamme sinulta

Hallitset syvällisesti Lean prosessijohtamisen ja -kehittämisen työkalut ja pystyt soveltamaan niitä menestyksekkäästi finanssipalvelutuotantoon. Sinulla on vahva ammattitaito ja kokemus prosessien kehittämisestä ja siihen liittyvistä toimintamalleista sekä kyky tuoda ratkaisumalleja asiakkaan, liiketoiminnan ja ICT:n tarpeisiin. Osaat ohjata ja tukea prosessijohtamista ja prosessien kehittämistä sekä laadunhallintaa organisaation eri tasoilla. 

Sinulla on kyky hahmottaa ja arvioida prosesseja analyyttisesti numerotietoon perustuen. Excel on hyvä ystäväsi, pystyt prosessoimaan dataa nopeasti ja tehokkaasti sekä tekemään johtopäätöksiä tulosten perusteella. Olet erinomainen tiimipelaaja, taitava verkostoituja ja fasilitoit mielelläsi projekteissa operatiivisten tiimien kanssa pidettäviä työpajoja.

Olet tuloshakuinen, aikaansaava, innostunut ja innostava. Sinulla on erinomaiset yhteistyö- ja verkostoitumistaidot, ja pystyt tuottamaan laadukasta dokumentointia kehittämisen tueksi. Arvostamme tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kokemusta palvelutuotannosta ja pankkiliiketoiminnasta.

Meistä

Keskitetyn palvelutuotannon Prosessikehitysyksikön tehtävänä on kehittää Keskitetyn palvelutuotannon prosesseja yhdessä operatiivisten tiimien ja muiden sidosryhmien kanssa. Vastaamme Keskitetyn palvelutuotannon Lean- kehittämisestä, viestinnästä, nimetyistä kehitysprojekteista sekä tuemme prosessikehittämiseen liittyvien toimintamallien, kuten päivittäisjohtamisen ja jatkuvan parantamisen jalkauttamista. Kaiken kehittämisen lähtökohtana on tuottaa arvoa asiakkaillemme. 

Mikäli kiinnostuit, tartu nopeasti tilaisuuteen: tarjolla on vastuullisia, haastavia ja mielenkiintoisia tehtäviä hyvässä seurassa ja tulevaisuuteen katsovan organisaation tuella!

Lisätietoja tehtävästä antaa Piia Uljas, piia.uljas@op.fi, 27.2 klo 9.30-11.30 välillä puh.050 5248616 

Hae tehtävää viimeistään 8.3.2018 mennessä.