(Poistunut julkaisusta)

Lastenohjaajan sijaisuus
Helsingin seurakuntayhtymä, Haagan seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.6.2020

Haemme kokopäiväistä lastenohjaajaa Haagan seurakuntaan ajalle 1.8.-31.12.2020. Työnkuvaan kuuluu koululaisten iltapäiväkerho joka arkipäivä ja lisäksi muuta kerho- tai vastaavaa toimintaa. Työaika on 38,75 tuntia viikossa. Työ sisältää satunnaisia viikonlopputöitä. Tarvittaessa on mahdollisuus tehdä myös 80% työaikaa.

Iltapäiväkerhon ohjaajana vastuullasi on toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä työparin kanssa. Iltapäiväkerhon ohjaajan tehtäviin kuuluu lasten ohjaus ja huolenpito, välipalan valmistaminen, läksyjen teossa tukeminen, päivittäinen ulkoilu sekä yhteistyö vanhempien kanssa. Perhekerhotyössä tehtävänä on kerhojen suunnittelu ja toteutus työparin kanssa. Päiväkerhotyössä ohjaaja on kokonaisvastuussa ryhmän toiminnasta ja sen suunnittelusta. Tukenasi työssä on kasvatuksen tiimi.

Työ edellyttää organisointikykyä, oma-aloitteisuutta, vastuuntuntoisuutta sekä hyviä sosiaalisia taitoja. Toivomme, että sinulla on aiempaa kokemusta lasten parissa työskentelystä ja ryhmän ohjaamisesta.
Edellytämme soveltuvaa koulutusta: lapsi-tai perhetyön tutkintoa, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkintoa, sosionomin tai lastentarhanopettajan tutkintoa tai muuta alalle soveltuvaa koulutusta. Valittavan tulee olla Suomen ev.lut. kirkon jäsen.

Työ alkaa 1.8.2020 tai sopimuksen mukaan. Työssä on 2 kk:n koeaika. Palkkaus määräytyy pätevälle kirkon virka-ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 402 mukaisesti.

Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus ja lasten kanssa työskenteleviltä vaadittu rikosrekisteriote.

HUOM! Hakemukset CV:n kera lähetetään sähköpostilla 26.6.2020 klo 16 mennessä kasvatuksen työalajohtaja Anni Beckerille, anni.becker@evl.fi. Ei sähköistä hakulomaketta KirkkoHR-palvelun kautta. Haastattelut järjestetään 15.7. klo 16-19 Huopalahden kirkolla.

Lisätiedustelut Anni Becker 0503802345 tai anni.becker@evl.fi (18.6. asti), sen jälkeen Mari Silin, 0503802365 tai mari.silin@evl.fi