Lastenohjaaja
Espoon seurakuntayhtymä / Tapiolan seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 2.4.2019

Varhaiskasvatustiimi on heittäytyvä osaajajoukko. Tiimissä tehdään laaja-alaista varhaiskasvatus- ja perhetyötä. Tiimissä tavoitetaan rohkeasti ja luovasti lapsia ja perheitä eri elämänvaiheissa. Työ on laaja-alaista varhaiskasvatus- ja perhetyötä sisältäen perhemessuja ja -tapahtumia. Pääosa tehtävistä on tällä hetkellä päiväkerhotyötä. Etsimme varhaiskasvatuksen osaajaa, jolla on lapsi- ja perhelähtöinen työote sekä hyvät vuorovaikutus- ja esiintymistaidot. Pidämme tärkeänä halua ja kykyä seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa ja arvostamme muuta kielitaitoa. Arvostamme muutosvalmiutta ja sosiaalisen median taitoja.
Tehtävän hoitaminen alkaa 1.8.2019. Työaika on 38h 45min ja toimipaikkana on Tapiolan kirkko ja Mankkaan seurakuntakoti. Pätevyysvaatimuksena on piispainkokouksen suosituksen mukainen kelpoisuus lastenohjaajan tehtävään, esim. lapsi- ja perhetyön tutkinto.
Tehtävän vaativuusryhmä on 402 ja peruspalkka on 1985,15 euroa/kk (piispainkokouksen suosituksen mukainen kelpoisuus lastenohjaajan tehtävään). Peruspalkan lisäksi voidaan maksaa enentään 15% vuosisidonnaista palkanosaa aikaisemman työkokemuksen perusteella.
Hakijan tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen.
Tehtävä täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6.2 §:n mukainen rikosrekisteriote.
Hakemusten tulee olla Kirkko HR-järjestelmässä tiistaina 23.4.2019 klo 15. Haastattelut pidetään 2.5.2019 klo 13 alkaen Tapiolan kirkolla, Kirkkopolku 6, Espoo.Lisätietoja antaa lapsityönohjaaja Riina Nissinen, riina.nissinen@evl.fi, p. 040 7494334 (parhaiten tavoitettavissa 1.4. klo 9-12, 5.4. klo 9-15, 8.4. klo 9-12 sekä 17.4. klo 9-12) ja kirkkoherra Päivi Linnoinen p. 050 3799038.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1255614
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Espoo, Uusimaa