(Poistunut julkaisusta)

Lastenohjaaja-apuemäntä
Saarijärven seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 25.4.2018

Saarijärven seurakunnassa on haettava kokoaikainen (38 h 45 min) vakinainen lastenohjaaja-apuemännän toimi. Lastenohjaaja-apuemännän tehtäviin kuuluvat seurakunnan lapsityö (päivä- ja perhekerhotoiminta sekä erilaiset tapahtumat) yhdessä kahden muun lastenohjaajan kanssa sekä perhekerhojen tarjoilujen valmistaminen, siivoustehtävät ja keittiöapulaisen tehtävät leiriaikaan. Lapsityön osuus työajasta on noin 80 prosenttia painottuen talvikauteen.

Toimen kelpoisuusvaatimuksena on kirkon lapsi- ja perhetyön perustutkinto tai muu soveltuva kasvatusalan tutkinto. Edellytämme hakijalta joustavuutta, avoimuutta ja tiimityötaitoja. Odotamme innostunutta ja kehittävää työotetta muuttuvissakin olosuhteissa. Laulu- ja soittotaidot luetaan eduksi. Työtä tehdään useassa toimipisteessä laajan seurakunnan alueella, joten tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.

Palkkaus on KirVesTes 303 mukaan. Palkka on siten vähintään 1812 euroa ja lisäksi voidaan maksaa henkilökohtaista palkanosaa osaamisen ja työkokemuksen perusteella.

Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Toimeen valitun on oltava ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen ja hänen on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan,  kirkkolain 6. luvun 33. §:n mukainen rikosrekisteriote sekä hygienipassi tai sen hankkimista viimeistään 3 kk kuluessa työn aloittamisesta

Työ alkaa 1.8.2018 tai sopimuksen mukaan elokuun 2018 aikana.

Kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen ja työtodistuksineen toimitetaan Saarijärven seurakunnan kirkkoneuvostolle viimeistään 18.5 klo 15.00 mennessä osoitteella Urheilutie 5, 43100 Saarijärvi tai sähköpostilla: jarmo.autonen@evl.fi. Kuoreen tai viestikenttään merkintä ”Lastenohjaaja”.

Hakijat varautuvat haastatteluihin 31.5. ja 14.6.2018.

Tiedustelut kasvatuksen kappalainen: Heidi Pasanen, heidi.pasanen@evl.fi, puh. 040 760 3480 ja talousjohtaja Emilia Jalomäki, emilia.jalomaki@evl.fi, puh. 040 1534 392.