Lastenkodin ohjaaja (10 tehtävää)
Helsingin Kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 11.2.2021

Tehtävän kuvaus

Lastenkodin ohjaajan/sairaanhoitajan tehtävät (kesätyö)

Tarvitsemme jälleen kesäsijaisimme sairaanhoitajia, sosionomeja, yhteisöpedagogega, lähihoitajia. Lomasijaiset tarve alkaa jo toukokuun puolelta kestäen elokuun loppuun. Sijaisuuksia on tarjolla eri pituisia. Mikäli valittava ei voi tehdä kaikkia ohjaajan tehtävään kuuluvia tehtäviä voi palkkaa voidaan tehtäväkohtaista palkkaa laskea 3%. Tehtävä on kolmivuorotyötä joten ansioita kertyy työaikakorvauksista. Sijaisuuksien kesto 2,5-3,5 kuukautta.

Outamon lasten osastot ovat uusia ja nykyaikaisia. Outamo miljöönä on kappale kauneita Suomea. Helsingin kaupunki on työnatajana turvallinen ja vakaa toimija.

Olet osa isompaa mutta teet työsi ihmisen kokoisessa moniammatillisessa yhteisössä. Stadi myös tulee sinulle tutuksi sillä lapsemme ovat stadin helmiä. Haastavia, ihania, hirveitä, rakkaita 14-17-vuotiata nuoruutensa kuohunnassa lapsosia joille toivomme parasta ja sen eteen työmme teemme. Lapsien huoltajat ovat osa työmme arkea ja ensiarvoisen tärkeitä lapsille.

Lupaamme työkokemuksen mistä sinullaon varmasti hyötyä omalla ammatillisella ja elämänpolulla


Kelpoisuusehto:

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (sairaanhoitaja) tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.
Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Lisäksi huomiodaan yhteisöpedagogin tutkinto.

Lisäksi huomiodaan edellä mainitut alan opiskelijat sekä lähihoitajat ja alan opiskelijat. Varsinainen palkka määräytyy sen mukaan onko valittavalla edellytykset toimenkuvan mukaiseen työhän kokonaisuudessaan vai osittain.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito.

Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) mikäli työsuhde kestää yli kolme kuukautta.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.


Lisäksi edellytämme:
Ajokorttia
Hygieniapassia tai valmiutta sen hankkimiseen.
Lääkehoitolupaa tai valmiutta sen hankkimiseen.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Laita viesti @osoiteeseen soitellaan tai viestitellään muuten. Vastaavaa ohjaaja Satu Meijers (sh) satu.meijers@hel.fi Vastavaa ohjaaja Solja Vainio solja.vainio@hel.fi Johtaja Rolf Widercrantz rolf.widercrantz@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/lastensuojelu/lastenkodit-perhehoito/lastenkodit/outamo/

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1425009
  • Tehtäväalue: Sosiaaliala ja terveydenhuolto
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 30.3.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki