(Poistunut julkaisusta)

Lastenhoitaja, Tarhapuiston päiväkoti, 2 paikkaa
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.12.2020

Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Varhaiskasvatus
Havukallion toimintayksikkö, Tarhapuiston päiväkoti

Talvikkitie 117, 01360 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 11.01.2021 tai sopimuksen mukaan - 31.07.2021


Hei, sinä avoin ja kehittymismyönteinen lastenhoitaja
 
Nyt olisi oiva mahdollisuus päästä Tarhapuiston päiväkodin osaavaan, innovatiiviseen ja lapsen etua ajavaan kasvattajajoukkoon. Tarhapuiston päiväkoti on evakossa uudessa 2021 valmistuvassa Koivukylän paviljongissa ja Talvikkitien päiväkodissa. Päiväkodissamme tulee toimimaan kuusi ryhmää. Tarjoamme sinulle työyhteisössämme moniammatillisen pitkänlinjan ammattilaisista koostuvan työporukan, jossa varmasti opit uutta ja pääset myös tuomaan omia vahvuuksiasi esille. Työsi sijoittuu 1-5v. sisarusryhmään lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajan tiimikaveriksi.
 
Yksikkömme kantaviin arvoihin kuuluu rohkeus, avoimuus ja yhteisöllisyys, jotka näkyvät niin vahvuuksien kuin haasteidenkin jakamisena ja yhdessä pohtimisena sekä haluna kokeilla uudenlaisia ratkaisuja ja löytää sitä kautta oikeat toimintatavat jokaiselle toimintavuodelle. Pyrimme näkemään jokaisen lapsen kuin aikuisenkin ainutlaatuisina yksilöinä vahvuuksien ja positiivisten ominaisuuksien kautta.
 
Jos olet itsekin ennakkoluuloton, haasteita pelkäämätön, mutta työhösi täysillä sitoutuva sekä työyhteisön jäsenenä avoin ja auttavainen, saatat olla juuri etsimämme henkilö.

Havukallion varhaiskasvatusyksikköön kuuluu Havukallion ja Tarhapuiston päiväkodit. Ne sijaitsevat luonnonläheisellä metsäisellä asuinalueella. Luonto on meille tärkeä oppimisympäristö. Alueen monikulttuurisuus rikastuttaa toimintaamme tuomalla siihen sisältöjä eri kulttuureista. 

Kiireettömyys ja pienryhmissä toimiminen on olennaista. Päiväkodin vieressä sijaitseva metsä ja päiväkodin pihalle rakennettu puutarha ovat iso osa jokapäiväistä kasvu- ja oppimisympäristöä. Tämä mahdollistaa lasten monipuolisen liikkumisen, luonnon seuraamisen ja lasten osallistumisen oppimisympäristön rakentamiseen, vaikka majoja rakentamalla. Lasten ideat ja työt näkyvät toimintaympäristössä.

Pidämme hyvää huolta yhteisömme työhyvinvoinnista ja positiivisesta sekä kannustavasta ilmapiiristä. Meillä on lupa hassutella ja lupa myös epäonnistua.

Tervetuloa iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme!
 
 

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Lastenhoitaja (Varhaiskasvatuslain mukainen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus)

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote

Työpaikkojen lukumäärä: 2

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 3 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 15 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja

Pulkkinen Merja

0405435944

merja.pulkkinen@vantaa.fi

Tavoitettavissa ma-pe 8-16



Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.