Lastenhoitaja, Metsolanmäen päiväkoti
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.8.2019

Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, varhaiskasvatus
Metsolanmäen toimintayksikkö

Soopelipolku 4, 01450 Vantaa

Työsuhteen kesto: Määräaikainen 26.08.2019 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2019


Hei, sinä innostunut lastenhoitaja, tervetuloa tiimiimme!

Etsimme lastenhoitajaa Metsolanmäen päiväkotiin.

Toimintayksikköön kuuluu kaksi päiväkotia, Metsolanmäen päiväkoti ja Metsolan päiväkoti, joissa on yhteensä kuusi tiimiä. Haussa oleva lastenhoitaja sijoittuisi Metsolanmäen päiväkotiin, joka on vuonna 2009 rakennettu 4 ryhmäinen päiväkoti. Toimintayksikössä on yhteensä 18 kasvattajaa ja noin 100 lasta sekä mahdollisesti avustavaa henkilökuntaa. Päiväkotimme tekevät paljon yhteistyötä ja kehitämme toimintayksikön pedagogiikkaa yhdessä monipuolisten pedatiimien ja kehittämispalaverien avulla. 

Metsolanmäen päiväkoti sijaitsee hyvien joukkoliikenne yhteyksien äärellä Korson keskustan alueella, kävelymatkan päässä Korson juna-asemalta.

Alue on monikulttuurinen, joten S2-opetus on osa arkeamme. 

Yhteistyökoulunamme toimii Leppäkorven koulu.

Metsolanmäessä on iso ja valoisa sali, jota käytämme paljon. Vantaan linjausten mukaan toimimme pienissä ryhmissä leikkien ja liikkuen. Päiväkodissa on myös monta pientä tilaa, jotka soveltuvat erilaisten pienryhmien ja monipuolisten pedagogisten suunnitelmien toteutukseen.

Haettava lastenhoitaja sijoittuu Hemulien esiopetusryhmään. Ryhmässä toimii tulevalla kaudella kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa, ja nyt haussa oleva lastenhoitaja. Lisäksi ryhmällä on käytössään avustajaresurssi, joka on jaettu kahden ryhmän kesken. Päviäkodissamme toimitaan päivittäin paljon erilaisissa pienryhmissä, jota myös avustajaresurssi mahdollistaa.

Arvostamme ammatillista työotetta, sensitiivisyyttä vuorovaikutuksessa ja lasten kohtaamisessa. Toivomme sinulta lasta ja perhettä kunnioittavaa ja osallistavaa asennetta sekä halua olla aktiivisesti mukana lasten arjessa turvallisena aikuisena.

Haluamme kohdella kaikkia perheitä tasa-arvoisesti. Monikulttuuristen perheiden kanssa käydyissä palavereissa käytämme tulkkipalveluja.

Vantaalla kasvattajien työn tukena toimii konsultoiva erityisvarhaiskasvatuksen opettaja sekä laajat yhteistyöverkostot. 

Tervetuloa joukkoomme kehittämään varhaiskasvatusta uudistuneen vasun pohjalta sekä nauttimaan hyvästä ja lapsilähtöisesti toimivasta työyhteisöstä.

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Saat tukea työhösi, sillä ympärilläsi on laaja moniammatillinen yhteistyö- ja tukiverkosto. 

Lue lisää ja tutustu vantaalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksiin tästä.


Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Lastenhoitaja (Tehtävään soveltuva sosiaali- ja  terveysalan perustutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto tai muu vastaava tutkinto. (Laki 272/2005, 8 §))

Luemme eduksi: Kokemus ja kiinnostus esiopetuksesta ja kehityksen ja oppimisen tuen toteuttamisesta varhaiskasvatuksessa.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: 2140,50 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 2 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 45 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja Niininen Teresa

050 314 5659

teresa.niininen@vantaa.fi


Tavoitettavissa arkisin klo 9.00-15.00


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1289341
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 22.8.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vantaa