Lastenhoitaja, Maarukan päiväkoti (Maarukan toimintayksikkö)
Vantaan kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.4.2019

Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, varhaiskasvatus
Maarukan toimintayksikkö, Maarukan päiväkoti

Neptunuksentie 3, 01480 Vantaa

Työsuhteen kesto: Vakituinen 03.06.2019 tai sopimuksen mukaan - 


Haetaan vakituista lastenhoitajaa Maarukan päiväkotiin (Maarukan toimintayksikköön). Olisitko tämän palapelin puuttuva palanen juuri sinä?

Maarukka on pieni neliryhmäinen päiväkoti Mikkolan alueella. Meillä lapsen on hyvä kasvaa, kehittyä ja oppia. Arvostamme lapsilähtöisyyttä, kohtaamista ja kiireettömyyttä. Toivomme lastenhoitajan omaavan kykyä heittäytyä, innokkuutta ja kehitysmyönteisyyttä, empaattisuutta sekä huumorintajua. Meille on tärkeää läsnäolo, ilo, pedagogisuus, auttaminen, yhdessä tekeminen sekä vanhempien kanssa tehtävä kiinteä ja hyvä yhteistyö. Olemme viime aikoina panostaneet erityisesti huomaa hyvään, ekologisuuteen ja liikkumiseen. Päiväkotimme on auki 6-18.00 välillä  (tällä hetkellä suljemme ovet klo 17.10) ja lapset ovat iältään 1-6v. Päiväkoti sijaitsee metsän vieressä rauhallisella alueella. Päiväkodin pihalle tehdään remontti kesällä 2019.

Vantaa on rohkea ja rento työnantaja. Vantaan varhaiskasvatuksen työntekijänä sinulla on aito mahdollisuus päästä kehittymään ja kehittämään. Meillä lastenhoitajat osallistuvat mm. työiltoihin, yksikön sisäisiin pedagogisiin kokouksiin sekä talon palavereihin. Alueellamme toimii myös mm. alle 3v. pedagoginen foorumi ja 3-5v. pedagoginen foorumi. 

Työsuhteen tietoja

Kelpoisuusvaatimus: Lastenhoitaja (Tehtävään soveltuva sosiaali- ja  terveysalan perustutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto tai muu vastaava tutkinto. (Laki 272/2005, 8 §))

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

Palkkaus: 2140,50 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

Edellytettävät luvat: valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote, ennen valintaa on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon todistus terveydentilasta

Työpaikkojen lukumäärä: 1

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa

Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

Työaika: 38 h 45 min/viikko 


Yhteystiedot:

Päiväkodin johtaja Laaksonen Leena

040 5209733

leenam.laaksonen@vantaa.fi


Tavoitettavissa parhaiten sähköpostilla, puhelimitse klo 8-16 välillä.


Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esimiestyötämme.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1258495
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 30.4.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Vantaa