LASKUTUKSEN ASIANTUNTIJA
Oy Apotti Ab

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.11.2019

Haemme laskutuksen prosessien asiantuntijaa Apotin Toiminnallisen kehittämisen yksikköön. Tehtävässä sinulla on hieno tilaisuus kerryttää osaamistasi ja olla mukana edistämässä maailman ensimmäisen sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistävän tietojärjestelmän rakentamista!

Apotin asiantuntijana tulet koordinoimaan laskutuksen ja tarvittaessa myös maksatuksen työnkulkujen tiedonkeruuta, kehittämistä ja käyttöönottoa. Tulevassa pestissäsi tulet toimimaan vuoropuhelussa eri kuntien asiakasorganisaatioiden kanssa sekä tiiviissä yhteistyössä Apotin sovelluskehityksen, koulutuksen ja käyttöönoton asiantuntijoiden kanssa. Osaamisesi mukaan osallistut mahdollisesti myös muiden taloushallinnon työnkulkujen kehittämiseen ja yhteistyöhön eri asiakasorganisaatioihin niiden osalta.

Toivomme sinun tuntevan hyvin laskutuksen prosesseja ja käytäntöjä kunnissa. Kehittämisoritentoitunut asenteesi ja itseohjautuva työotteesi luovat oivat edellytykset tehtävässä menestymiselle. Toivomme sinulla olevan valmiuksia tiimityöskentelyyn, sekä kokemusta erilaisten työryhmien vetämisestä. Sinulla on tehtävään soveltuva tutkinto, esimerkiksi tradenomi.

Toimimme yhdessä tuloksentekijöinä - tuomme käyttöön parhaat käytännöt ja reagoimme nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Ethän siis hätkähdä tapahtumarikkaasta arjesta ja nopeatempoisesta rytmistä! 

Tarjoamme sinulle:

  • Yrityskulttuurin, jossa toimimme luotettavina kumppaneina sekä sidosryhmille että toisillemme, tehden asiantuntevasti ja ammattitaidolla sen, mitä lupaamme
  • Työyhteisön, joka kannustaa onnistumiseen aidolla yhteistyöllä
  • Mahdollisuuden työskennellä vauhdikkaasti kehittyvässä yrityksessä, joka rakentaa ja tuottaa ainutlaatuiset sote-tietojärjestelmäpalvelut asiakkaillemme
  • Mainion oppimis- ja kehittymisympäristön yrityksen ja toimialan kehittymisen myötä
  • Työn, jolla on merkitys yli 1,6 miljoonan suomalaisen elämään
  • Uudistetut ja viihtyisät toimitilat Helsingin Pitäjänmäessä

Täytäthän hakemuksen palkkatoiveineen viimeistään maanantaina 9.12.2019. Tehtävä on määräaikainen 31.12.2020 asti. Aloitusajankohdasta sovitaan erikseen valittavan henkilön kanssa. 

Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä. Voit olla yhteydessä kehittämispäällikkö Susanna Kaislaan p. 0400 423 971 (susanna.kaisla(a)apotti.fi) tai yksikön päällikkö Anna Vuoriin, p. 040 7025 536 (anna.vuori(a)apotti.fi).

 

Me apottilaiset olemme sote-alan uudisraivaajia - teemme maailman ensimmäistä sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistävää toiminnanmuutoshanketta, jota tukemassa on maailman huippusairaaloissakin käytössä oleva asiakas- ja potilastietojärjestelmä. Meihin pääset tutustumaan lisää osoitteessa www.apotti.fi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1320012
  • Tehtäväalue: IT/tietoliikenne
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Mimmi Mönkkönen
  • Sijainti: Helsinki, Uusimaa, Helsinki, Uusimaa