Laskentainsinööri asuntorakentamiseen
YIT

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.6.2019

TULE MEILLE TYÖKAVERIKSI ASUNTORAKENTAMISEEN

LASKENTAINSINÖÖRI

PÄÄKAUPUNKISEUTU

Vastaat omien hankkeittesi osalta omaperusteisten asuntokohteiden määrälaskennasta ja hinnoittelusta. Olet laskentaprosessin aikana yhteistyössä rakennuttamisen, tuotannon ja hankinnan kanssa mahdollisimman kustannustehokkaan tuotteen saavuttamiseksi. Olet oma-aloitteinen uusien ratkaisujen selvittämiseksi ja olet myös kiinnostunut uusista tietomalliratkaisuista ja niiden hyödyntämisessä rakentamisessa. Tehtäviisi kuuluu mm.

  • Kustannusarvioiden laatiminen tietomallipohjaisesta määrälaskennasta hinnoitteluun
  • Tietomallien tarvemäärittely laskentaprosessin osalta ennen laskentaa sekä tietomallien tarkastaminen yhdessä rakennuttamisen kanssa
  • Hankinnan kustannustavoitteiden laatiminen
  • Yhteiset kehitystehtävät

Oletko sinä etsimämme työkaveri?

Olet oma-aloitteinen ja pitkäjänteinen. Sovellat osaamistasi työssäsi monipuolisesti, ja työskentelet määrätietoisesti tavoitteiden eteen saaden asiat onnistuneesti valmiiksi. Osaat tulkita asiakirjoja ja olet myös kiinnostunut asuntotuotteesta ja sen kehittämisestä. Olet kiinnostunut rakennushankkeiden tietomallien hyödyntämisestä laskennassa tai sinulla on siitä jo aiempaa kokemusta. 

Sinulla on

  • aiempaa työmaakokemusta ja/tai kokemusta laskentatehtävistä
  • sujuvat IT-taidot
  • tarkka ja huolellinen työskentelyote
  • tehtävään soveltuva rakennusalan koulutus
  • mahdollisesti myös jo perusteita BIM-osaamisesta

Tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia ja panostamme osaamisen kehittämiseen. Avoimuus, osallistava työskentelytapa sekä ihmisten kehittäminen on meille tärkeää, ja siksi tulevaisuutta suunnitellaankin aina henkilön omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet huomioon ottaen.

Lisätietoja tehtävästä antaa laskentapäällikkö Vesa Harju, puh. 040 5219 721.

HAE TEHTÄVÄÄN 4.8.2019 MENNESSÄ JA LIITY RAUTAISTEN OSAAJIEN JOUKKOOMME!

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1280653
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 4.8.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Vesa Harju
  • Puhelin: 040 5219 721
  • Sijainti: Helsinki