Laskenta-asiantuntija
If

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.10.2019

Laskenta on osa CFO-organisaatiota. Laskennassa työskentelee yhteensä noin 50 työntekijää kaikissa pohjoismaissa sekä Baltian maissa. Suomessa meitä on 10 henkilöä.

Vastaamme If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliikkeen kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä IFRS-säännösten mukaisesti If-konsernia varten sekä suomalaisten säännösten mukaisesti verotusta varten. Tehtävänämme on turvata laadukas Ifin taloudellinen raportointi luotettavasti, ilman yllätyksiä.

Osallistumme tilinpäätösprosessien ja laskentajärjestelmien pohjoismaiseen kehitystyöhön. Lisäksi olemme mukana liiketoiminnan ja tukitoimintojen kehityshankkeissa tuomalla niihin laskennan näkökulman.

Nykyisen työntekijämme jäädessä äitiyslomalle, haemme laskenta-asiantuntijaa määräaikaiseen työsuhteeseen Turkuun 2021 helmikuun loppuun asti. Toivottu aloitusaika marraskuussa 2019.

Tehtäviisi kuuluu

  • veroihin liittyvää laskentaa, laadunvarmistusta sekä neuvontaa
  • veroilmoitukset sekä verotilitykset
  • muita kirjanpito- ja tilinpäätöstehtäviä
  • erilaisia laskentaan liittyviä ad hoc -selvityksiä

Tehtävien hoito edellyttää yhteistyötä pohjoismaiden ja Baltian kollegojen kanssa.

Odotamme sinulta

  • korkeakoulututkintoa sisältäen laskentatoimen pääaineopintoja tai laajoja sivuaineopintoja
  • asiantuntemusta arvonlisäverotuksesta ja tuloverotuksesta vakuutus- tai rahoitusalalla
  • vähintään 3-5 vuotta laskennan ja verotuksen työkokemusta
  • järjestelmäteknistä kykyä (käytämme mm. EnterpriseOne ja Cognos Controller -laskentajärjestelmiä)
  • hyvää Excelin käyttötaitoa
  • selkeää kirjallista sekä suullista suomen ja englannin kielen ilmaisua
  • analyyttistä ja loogista ajattelutapaa
  • tarkkuutta ja kiinnostusta yksityiskohtiin, kuitenkin ymmärtäen niiden yhteyden kokonaisuuteen
  • aloitteellisuutta ja rohkeutta ilmaista näkemyksiä pohjoismaisessakin yhteistyössä

Lisätietoja tehtävästä antaa Head of Accounting Finland Tuula Brander (tuula.brander@if.fi)

Olen tavoitettavissa parhaiten sähköpostitse, tarvittaessa lisäksi puhelimitse (puh. 050 424 1359) tiistaina 15.10. klo 10-12 sekä torstaina 17.10. klo 10-12.

Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 18.10.2019.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot