Haemme asiantuntijaa lapsilähtöisen päihdetyön tiimiin toistaiseksi voimassa olevaan 50 % työsuhteeseen. Asiantuntijan tehtäviin kuuluvat jäsenyhdistysten sekä niiden työntekijöiden tukeminen, järjestölähtöisen Pidä kiinni®- avopalvelutyön kehittäminen sekä vaikuttamistyö. Työ edellyttää itsenäistä työotetta, viestintä- ja kouluttamisosaamista sekä rohkeutta toimia erilaisissa verkostoissa.
Odotamme sinulta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä sosiaalisen median viestinnän osaamista.
Arvostamme päihdetyön sekä odotus- ja vauva-aikaan liittyvää osaamista sekä kokemusta järjestötyöstä.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan tehtävän arvostetussa ja kehittyvässä järjestössä sekä hyvät työsuhde-edut. Olemme tiivistä yhteistyötä tekevä, keskusteleva ja aikaansa seuraava asiantuntijayhteisö, jossa kannustetaan ja tuetaan toisiamme.
Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen 20.9. mennessä rekry@etkl.fi Laita aiheeksi Lapsilähtöinen päihdetyö.
Haastattelut toteutetaan lokakuun alussa ETKL:n toimistossa Pasilassa.
Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka turvaa lapsen oikeutta suotuisiin kasvuolosuhteisiin, turvalliseen kehitykseen, tukee vanhemmuutta ja perhettä sekä ehkäisee perheväkivaltaa. Voit lukea lisää verkkosivuiltamme www.ensijaturvakotienliitto.fi