(Poistunut julkaisusta)

LAN-SPECIALIST, Tornio
Experis

Alkuperäinen julkaisupäivä 28.8.2019

 

Etsimme asiakkaallemme Tornioon 

LAN-SPECIALIST’IA

vastaamaan monipuolisista verkonhallinnan tehtävistä.

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa koulutusta ja muutaman vuoden työkokemusta vastaavista tehtävistä. Sinulla on tuoretta osaamista Cisco- ja HP/Aruba LAN&WLAN -verkkojen ylläpidosta ja konfiguroinnista sekä kehityksestä, mieluiten tuotantoympäristössä. Taidoiltasi olet vähintään CCNA Routing and Switching ja/tai ACSA tasoinen. Suomen kielesi on sujuvaa ja lisäksi hallitset ammattislangin englannin osalta riittävän hyvin. Työ edellyttää jossain määrin liikkumista Kemi-Tornio alueella, joten ajokortti ja auto on työssä tarpeen.

Liikkuvaa työtä tehdään tehdasympäristössä ja työssä edellytetään työturvallisuuskorttia. Sen puuttuminen ei kuitenkaan estä työn hakemista. Tärkeää on olla turvallisuustietoinen kentällä liikuttaessa. Luonteeltasi olet oma-aloitteinen ja itseohjautuva, eli sinulla on kyky itsenäisesti suunnitella ja aikatauluttaa työtäsi. Vastapainoksi saat osaamisesi mukaisesti toimintavapautta tehtävien hoitamiseen. Huomioit pienet poikkeavuudet, mutta hahmotat myös asiayhteyksiä ja suurempia kokonaisuuksia. 

Tarjoamme monipuolisen ja haastavan tehtäväkokonaisuuden suuressa kansainvälisessä metalliteollisuuden yrityksessä. Tueksesi saat ison ja osaavan verkkotiimin. Vakituinen työsuhde on kokoaikainen ja työaika joustava. Tehtävässä on ainutlaatuinen mahdollisuus syventää osaamistasi lähiverkon ylläpitämisessä sekä tutustua metalliteollisuuden toimialaan.

Hae tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 22.9.2019, rekisteröimällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.experis.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa  Senior Consultant Tiina Venäläinen puh. 050 300 4372 tai tiina.venalainen@manpowergroup.fi