(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitajia Lahden seudulle kotihoitoon
MediPower Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.7.2018

MediPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut rekrytointialan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi terveyskeskukset, sairaalat, hoivakodit, palvelutalot ja lääkäriasemat. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä markkinoilla. Vuosittain MediPowerin kautta saa työpaikan useampi sata henkilöä, liity energiseen joukkoomme!  

Etsimme Lahden seudulle lähihoitajia vaihtuviin kotihoidon tehtäviin. Työ on kaksivuorotyötä ja kohteet vaihtelevat työvuoron aikana, mutta siirtymät eivät ole pitkiä! Työvuoron aikana voi liikkua joko omalla autolla, josta on oikeutettu saamaan kilometrikorvaukset, tai yrityksen ajoneuvolla. Siirtyminen on mahdollista myös kävellen/pyörällä silloin, kun kohteet ovat lähekkäin. B-ajokortti on siis plussaa!

Edellytämme hakijalta lähihoitajan tutkintoa Valviran laillistuksella ja lääkeluvat katsotaan eduksi. Työssä toimitaan vaihtelevasti joko yhdessä oman hoitotiimin kanssa tai itsenäisesti, joten oma-aloitteisuus, luotettavuus sekä positiivinen asenne ovat omiaan työstä suoriutumisessa!

Työvuoroihin voi itse vaikuttaa ja tehdä oman halukkuuden mukaan kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti.

Jos olet kiinnostunut, niin jätä hakemus ja kerro aiemmasta työkokemuksestasi ja osaamisestasi.

Lisätietoa tehtävästä antaa: Henkilöstöassistentti Aleksandra Jounila p. 040 585 5717

 

Avainsanat: kotihoito, lähihoitaja, Lahti, vakituinen, kokoaikatyö, 2-vuorotyö, osa-aikatyö, keikkatyö