(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitajia koko- ja osa-aikaseksi
Esperi Care Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.3.2018
Joutsaan avautui maaliskuun puolivälissä uusi ikäihmisten ja muistisairaiden hoivakoti. Esperi Hoivakoti Kaari tarjoaa kodin ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevalle ikäihmiselle. Kodissa voi asua vakituisesti tai lyhytaikaisesti esimerkiksi omaishoitajan loman tai putkiremontin aikana. Asukkaiden hyvinvoinnista huolehtii ikäihmisten hoitoon ja ohjaukseen erikoistunut henkilöstö vuorokauden ympäri. Asukkaat otetaan mukaan arjen askareisiin, heidän toimintakykynsä ja vireystilansa huomioiden. Kodissa säännöllisesti pidettävät muistelutuokiot, yhteislauluhetket ja tuolijumppatunnit ovat niin asukkaiden kuin myös henkilökunnan mieleen. Asukkaille luodaan mukava ja toiminnallinen arki, johon kuuluu yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja monipuolista viriketoimintaa.

Haemme Hoivakoti Kaareen ammattitaitoisia ja motivoituneita LÄHIHOITAJIA kokoaikaiseen ja osa-aikaiseen vakinaiseen työsuhteeseen. Työ on luonteeltaan 3-vuorotyötä ja alkaa sopimuksen mukaan.

Edellytämme sinulta lähihoitajan tutkintoa, voimassa olevaa lääkehoidon koulutusta sekä hygieniapassia. Tehtävään palkkaamisen edellytys on tartuntatautilain edellytykset täyttävä rokotussuoja.

Katsomme eduksi kokemuksen ikääntyneiden hoitotyöstä. Toivomme sinulta innovatiivista ja tuoretta näkemystä vanhusten kanssa tehtävään työhön, sinulla on ideoita ja halua kehittää työtäsi jatkuvasti. Sinulla on vahva näkemys hyvästä ja laadukkaasta arjesta hoivatyössä.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja antoisan tehtäväkokonaisuuden laadukkaassa työympäristössä osaavien alan ammattilaisten kanssa. Tukenasi toimii työyhteisö, jossa on avoin, iloinen ilmapiiri ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhösi. Esperissä saat ison yrityksen työsuhde-edut.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Lisätietoja tehtävästä antaa Anna Lipstok, p. 050 431 0237, anna.lipstok@esperi.fi.

Hakuaika päättyy 12.4.2018.

Esperi on savuton työpaikka.