Lähihoitaja/perushoitaja (3 tehtävää)
Helsingin Kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 16.11.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme lähihoitajia/ perushoitajia Koskelan seniorikeskuksen eri työpisteisiin. Haettavana on sekä sijaisuuksia että kaksi vakinaista paikkaa.

Koskelan seniorikeskus koostuu neljästä ympärivuorokautisen hoivan yksiköstä, kolmesta psykogeriatrista yksiköstä, kahdesta ruotsinkielisestä yksiköstä, kahdesta arviointi- ja kuntoutusyksiköstä, palveluasumisen kahdesta yksiköstä, yhdestä MRSA-kohorttiyksiköstä sekä alle 65-vuotiaiden somaattisesti sairaiden yksiköstä. Seniorikeskuksemme on saamassa muutaman vuoden kuluttua aivan uudet tilat, jotka rakennetaan muistikylä-ideologian mukaisesti nykyisten toimitilojemme naapuriin.

Varahenkilöstön jäsenenä pääset työskentelemään seniorikeskuksemme eri työpisteissä sen mukaan, missä tarve on kulloinkin suurin. Työvuorot jaksotyössä (ma-su) ovat pääasiassa aamu- ja iltavuoroja, mutta tarvittaessa myös yövuoroja. Tarvittaessa varahenkilöt voivat sijoittua osastoille pidempiinkin sijaisuuksiin esimerkiksi kesäaikaan.

Kiinnostuitko? Laita ihmeessä hakemus meille! Sinun ei tarvitse olla heti pätevä, vaan halu ja kyky oppia uutta riittää alkuun pääsemisessä. Myös joulukuussa 2020 valmistuvat huomioidaan hakuprosessissa.

Työ alkaa 12.12.2020 tai sopimuksen mukaan.

Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tai perushoitajan ammattitutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Yli kuuden kuukauden kestävissä sijasiuuksissa tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus.

Yli vuoden kestävässä työsuhteessa hakijan on esitettävä ennen valintapäätöstä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Tutustu seniorikeskuksemme arkeen osoitteessa www.facebook.com/seniorikeskuskoskela!

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

osastonhoitaja Selja Juvonen, puh. 09 310 75291, selja.juvonen@hel.fi johtaja Anneli Wallden, puh. 09 310 50996

Lisätietoa

https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/koskelan-seniorikeskus

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1400469
  • Tehtäväalue: Terveydenhuolto/sosiaaliala
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 1.12.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki