(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.11.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme Koskelan seniorikeskuksen psykogeriatriseen yksikköön C1 lähihoitajan sijaisuuteen, josta on mahdollisuus saada vakinainen työpaikka.
Toiminnassamme teemme asioita yhdessä. Päivämme rakentuu asukkaiden yksilöllisestä hoivasta, arjessa olemisesta sekä ohjaamisesta ja avustamisesta niissä toiminnoissa, joista asukkaamme eivät itsenäisesti selviydy. Annamme hoitoa ja hoivaa niin, että asukkaamme voivat elää ja asua turvallisesti sekä kokea elämänsä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Meille on tärkeää, että asukkaat voivat ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan.

Toivomme sinulta positiivista asennetta työhön, itseohjautuvuutta ja tiimityötaitoja. Sinulla on hyvä tilannetaju ja olet kaikkia arvostava, huomioiva, inspiroiva, luova ja reipas. Sinulle on tärkeää ihmisarvon kunnioittaminen sekä itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen. Pidät tärkeänä asiakaskuntamme päivittäisen hyvinvoinnin ja yksikkömme toiminnan kehittämistä. Nämä arvot ohjaavat työtäsi ja näkyvät hoidon suunnittelussa, jota toteutat yhdessä asukkaan, omaisten ja moniammatillisen tiimin kanssa. Erinomaiset vuorovaikutustaidot ja pitkä pinna auttavat menestymään tässä tehtävässä.

Työyksikössämme on käytössä yhteisöllinen työvuorosuunnittelu ja vastuutiimiajattelu. Päivittäiskirjaamisessa käytössämme on Pegasos-potilastietojärjestelmä sekä RAI-järjestelmä. Keväällä 2021 otamme käyttöön APOTTI-toiminnanohjausjärjestelmän.

Uuden seniorikeskuksen uudisrakennushanke on käynnistymässä vuonna 2021. Muutamme uusiin tiloihin keväällä 2024.

Helsingin kaupungilla sinua odottavat monipuoliset henkilöstöedut ja edullinen työsuhdeasunto, jossa saat asua koko työsuhteesi ajan.

Kelpoisuusehdot:

Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen mielenterveys- ja päihdetyöhön tai mielisairaanhoitajan tai mielenterveyshoitajan tutkinto.
Edellytämme rekisteröitymistä Valviran terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa (Laki 1227/2016)

Luemme eduksi:
Kokemusta psykogeriatrisesta hoitotyöstä.
Suoritettu Love

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Osastonhoitaja Zahra Momenhsasirbaf p. 040 632 5490

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi