(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.3.2020

Tehtävän kuvaus

Haemme ikääntyneiden hoitotyöstä innostunutta lähihoitajaa vakituiseen toimeen Myllypuron seniorikeskuksen osastolle 6. Voit olla vastavalmistunut tai jo pidemmän aikaa alalla toiminut hoitaja, joka haluaa kehittyä gerontologisen hoitotyön asiantuntijaksi.
Meillä hoidetaan ikääntyneitä, fyysisen toimintarajoitteen omaavia asukkaita sekä muistisairaita asukkaita moniammatillisen tiimin tuella kinestetiikkaa apuna käyttäen.

Lähihoitajan työ osastollamme on vastuullista ja vaihtelevaa, ja siihen kuuluu vastuuhoitajana toimiminen. Työ on luonteeltaan kolmivuorotyötä ja voit itse vaikuttaa työvuoroihisi.
Lupaamme perehdyttää sinut hyvin toimintaamme.
Oman työsi ja jaksamisesi tukemiseksi meillä toimii talon henkilöstökerho Myssy, joka järjestää mukavia yhteisiä tapahtumia vapaa-ajalla. Meille pääsee mukavasti metrolla tai bussilla.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä suuren työnantajan henkilöstöedut. Avustamme tarvittaessa työsuhdeasunnon hankinnassa. Lisätietoja muista henkilöstöeduistamme saat osoitteessa www.helsinkirekry.fi

Jätä hakemuksesi helsinkirekry.fi kautta.

Lämpimästi tervetuloa joukkoomme!


Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Palvelupäällikkö Katja Lahtinen p. 09 310 20746

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi