(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.12.2019

Tehtävän kuvaus

Haemme joukkoomme iloista ja joustavaa lähihoitajaa varahenkilön tehtävään. Varahenkilönä toimit lähihoitajan tehtävissä Munkkiniemen palvelutalossa ja päivätoiminta Sinilinnussa.Yksiköiden toiminta on hyvin erilaista joten joustavuutta tarvitaan työajoissa. Työ on maanantaista perjantaihin aamuvuoroa. Yksiköt varaavat varahenkilön erillisestä taulukosta, kun varahenkilöä ei ole varattu, hän avustaa palvelutaloa. Päivätoiminta Sinilinnussa käyvät vielä kotona asuvat pääasiassa muistihäiriöiset asiakkaat. Toiminnassa korostuu yhdessä tekeminen, ruokailu ja ulkoilu.

Tarjoamme runsaasti erilaista koulutusta ja mahdollisuuksia kehittyä työssä. Lisäksi Helsingin kaupungilla on laajat työsuhde-edut: mm. mahdollisuus työsuhdeasuntoon ja alennuksia esim. kulttuuri- ja liikuntapalveluihin.


Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä

Luemme eduksi:
Halun kehittää omaa työtä ja itseä. Tiimityöntekijän joka osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Aitoa innostusta vanhustyöhön. Love lääkeluvat.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Oh Annika Matikainen p. 09-310 48630, arkisin klo 8-15 Vast.sh Sirke Satopää p. 09-310 41981, arkisin klo 8-15