(Poistunut julkaisusta)

Lähihoitaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.11.2018

Tehtävän kuvaus


Haemme lähihoitajaa sijaisuuteen arviointi- ja kuntoutusosastolle Kivelän monipuoliseen palvelukeskukseen. Osastolla on 26 asiakaspaikkaa.

Tehtävässä voi aloittaa 19.11.2018 tai sopimuksen mukaan. Määräaikaisen sijaisuuden täyttämisessä huomioimme myös lähihoitajaopiskelijat.

Kivelä sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin ydinkeskustassa, Töölössä. Kivelä on mukana lähialuemallikokeilussa, jossa palvelukeskuksen yhteyteen kuuluu 5 kotihoidon aluetta. Työhön sisältyy perehdytys lähialuemalliin ja työssä on mahdollisuus työskennellä myös kotihoidossa.

Osastolla toteutuu asiakkaiden yksilöllinen, kuntoutumista ja toimintakykyä arvioiva ja tukeva hoito. Asiakkaat saapuvat pääasiassa kaupunginsairaaloista ja kotihoidosta. Arviointi- ja kuntoutusjakson jälkeen asiakkaat voivat palata kotiin tai siirtyä kevyempiin hoitopaikkoihin toimintakykynsä mukaisesti.

Työtehtävät sisältävät tiivistä yhteistyötä moniammatillisessa tiimissä, asiakkaiden kuntoutussuunnitelman laadintaa, toteutusta ja arviointia. Yhteistyötä tehdään myös omaisten, kotihoidon ja ympärivuorokautisten jatkohoitopaikkojen kanssa.

Arvostamme kokemusta muisti- ja psykogeriatrisen asiakkaan kohtaamisessa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Osastollamme on käytössä sähköinen Pegasos-tietojärjestelmä ja kotihoidon RAI- järjestelmä.

Täytä hakemus osoitteessa helsinkirekry.fi.

Tervetuloa aktivoimaan ikäihmisten arkea!

Kelpoisuusehto


Soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto esim. lähihoitaja tai muu vastaava tutkinto (laki 817/2015).
Valmistuneilta edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.


Luemme eduksi


2119,16 e/kk